Ikäluokat pienenevät lähes jokaisessa Suomen kunnassa. On noussut yleinen huoli siitä, miten maamme käy, jos suuntaa ei käänny. 

Siksi tehtävämme on nyt miettiä, miten voisimme rohkaista ihmisiä perheellistymään, mutta myös tukea olemassa olevia perheitä arjen keskellä. 

Eräs etenkin maaseutua koskeva ongelma on siinä, että moni lapsiperhe ei saa lainaa haluamaansa asuntoon. Tähän ehdotan ratkaisuksi uutta työkalua, lapsiperheille suunnattua korkotukilainaa. 

Korkotukilaina rohkaisisi pankkeja lainan myöntämisessä. Samalla pankin riski luottotappioista poistuisi. Etenkin, jos lainaan liitetään valtiontakaus. 

Toinen ratkaisu voisi löytyä kotihoidon tuesta, joka on nykyisin hyvin vaatimaton, vain 377 euroa kuukaudessa. Moni vanhempi haluaisi hoitaa pienokaistaan kotona hiukan pidempään, mutta se ei ole taloudellisesti mahdollista. 

Siksi esitän, että kotihoidon tuki pitäisi vähintään tuplata nykyisestä. Jos vanhemmilla olisi mahdollisuus hoitaa lapsia kotona hiukan pidempään, varhaiskasvatuksen kustannukset kunnille vähenisivät. Samalla perheiden valinnanvapaus paranisi. 

Kustannukset tuskin nousisivat, koska kotihoidon tuki olisi kunnille edelleen monta kertaa edullisempaa kuin varhaiskasvatus. Nykyisin enemmistö perheistä ei maksa asiakasmaksuja lainkaan. 

Täytyy myös huomioida, että lasten sairastaessa varhaiskasvatuksen menot pysyvät ennallaan. Lapsi hoidetaan kotona, ja vanhempi on pois työstä. 

Kotihoidon tukea ei pidä missään tapauksessa poistaa, kuten kokoomus ja SDP ovat ehdottaneet. Kuitenkin on täysin mahdollista, että näin tapahtuu, jos ensi kevään vaalien jälkeen maahamme muodostetaan heidän johtamansa hallitus. 

Kolmanneksi ratkaisuksi esitän, että vanhempainpäivärahoja voisi käyttää siihen asti, kunnes lapsi täyttää seitsemän vuotta. Nykyisin takaraja on kaksi vuotta. Esimerkiksi Ruotsissa takaraja on 12 vuotta. 

Muutos helpottaisi työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista. Opiskelevilla perheillä olisi mahdollisuus käyttää vapaita nykyistä paremmin. 

Myös työnantajat hyötyisivät, kun vapaita ei olisi pakko käyttää lyhyen ajan sisällä. Vapaiden ajoittamisesta olisi enemmän mahdollisuuksia neuvotella työnantajan kanssa yritykselle sopivaan ajankohtaan.

Lisäksi vapaita voitaisiin pitää lyhyempinä jaksoina. Joustavuus lisäisi myös työtyytyväisyyttä ja sitoutumista työnantajaan.

Tulevaisuudessa vahvoilla ovat ne kunnat, jotka pystyvät panostamaan lapsiperheiden palveluihin ja hyvinvointiin. Tämä on vaativa tehtävä, kun samaan aikaan taloutta sopeutetaan joka sektorilla.

Siksi valtion täytyy tunnistaa tilanne ja nostaa perhepolitiikka kokonaan uudelle tasolle. 

Artikkeli Kolme keinoa parempaan perhepolitiikkaan julkaistiin ensimmäisen kerran Kansanedustaja Timo Mehtälä.

Vaikka työtilanne on hyvä ja lainanhoitokykyä löytyy, vastaus on yhä useammin ei. Kielteinen kanta on sitä varmempi, mitä kauemmas kaupungista mennään.

Tämä on käsittämätöntä varsinkin ottaen huomioon sen, että suomalaiset ovat todella säntillisiä asuntolainojen maksajia. Riskit realisoituvat pankille äärettömän harvoin. 

Muistan 1990-luvun loppupuolelta, kuinka pankinjohtaja kävi tarjoamassa kotona lainaa investointia varten. Oi niitä aikoja.

Pankit ovat siis alkaneet harjoittaa aluepolitiikkaa sen sijaan, että toimittaisivat tehtäväänsä. Mutta miksi?

Ongelman ydin on, että pankit eivät luota asuntojen arvon säilymiseen etenkään maaseudulla. Tämä johtuu ainakin matalasta syntyvyydestä ja heikentyneestä työtilanteesta.

Pankit laskevat siis asuntojen vakuusarvot pieniksi, ja lapsista kertyvät kustannukset taas suhteettoman suuriksi. Myös vaadittu omarahoitusosuus nousee usein tavallisen perheen ulottumattomiin. Kaiken huipuksi vanhempien henkilötakauskaan ei kelpaa nuoren perheen kodin rahoittamiseen.

Tästä syntyy noidankehä. Kun uusia taloja ei rakenneta eivätkä vanhat liiku, alueen asuntojen vakuusarvot laskevat entisestään. Sen jälkeen pankilla on taas yksi peruste lisää olla myöntämättä lainaa.

Näin puoli Suomea saadaan hiljalleen tyhjenemään. Samalla jää toteutumatta monen perheen unelma siitä, että saisi kasvattaa lapsiaan hiukan väljemmissä oloissa. Myös huoltovarmuus ja turvallisuus kärsivät.

Tilanteeseen tarvitaan ratkaisu. Siksi olen laatinut toimenpidealoitteen lapsiperheille tarkoitetun korkotukilainan käyttöön ottamiseksi.

Ajatuksena on, että valtio tukisi lapsiperhettä korkokustannusten maksamisessa, jos lainan korko ylittää määritellyn tason. Tämä voisi rohkaista pankkeja lainan myöntämisessä. Samalla pankin riski luottotappioista merkittävästi pienenee.

Samalla korkotukilaina vauhdittaisi pahasti kärsinyttä rakentamista ja vahvistaisi koko Suomen elinvoimaa.

Näin Suomessa on tehty ennenkin. Sotien jälkeen aravalainat mahdollistivat oman kodin rakentamisen valtavalle määrälle suomalaisia. Vielä aloittaessani maatalousvirkamiehenä 1980-luvun lopulla korkotukilainoilla rahoitettiin maaseudulle tavallisten ihmisten asuinrakennuksia.

Nykyinen ASP-järjestelmä auttaa ensiasunnon ostajia. Kasvavan lapsiperheen ongelma on kuitenkin usein juuri se, että ensimmäinen asunto on jo hankittu ja tarvittaisiin seuraava, suurempi koti.

Perheellä pitää olla oikeus päättää itse, missä asua ja lapsensa kasvattaa. Korkotukilaina voisi olla oiva työkalu auttaa pankkeja taas muistamaan, mikä niiden perustehtävä on. 

Artikkeli Korkotukilainaa lapsiperheille julkaistiin ensimmäisen kerran Kansanedustaja Timo Mehtälä.

Samaan aikaan kun viljelijät tekevät työtään ruokapöytiemme eteen, julkisuudessa käydään yhä enemmän keskustelua ruoantuotannon päästöistä. 

Liian usein keskustelu perustuu puutteelliseen kuvaan suomalaisen maatalouden nykytilasta. Se on johtanut monen ajatukset harhapoluille. Päästökeskustelu on ohittanut keskustelun siitä, mikä on kotimaisen ruoantuotannon perimmäinen tarkoitus.

Unohtuuko, että myös kriitikon täytyy syödä nälkäänsä? Täysin päästötöntä ruoantuotantoa ei ole olemassa eikä tule olemaan.

Toinen usein unohtuva tosiasia on se, ettei ulkomailta tuotettu ruoka ole automaattisesti kotimaista vähäpäästöisempää. Päinvastoin. Meillä päästöt ovat pienemmät johtuen ilmastosta ja pohjavedestä. Lisäksi ruoan rahtaaminen ulkomailta jää pois.

Päästökeskustelussa myös faktat ovat raiteiltaan. Talousvaliokunnassa olemme käsitelleet Suomen kokonaispäästöjä ja samalla maatalouden päästöjä. Tilastoissa maatalouden päästöt ovat pysyneet samana viimeiset 30 vuotta.

Totesin, että tämä ei voi pitää paikkaansa, koska asiat ovat oleellisesti muuttuneet. Pelkästään 10 vuoden aikana 200 000 ha peltoa on siirtynyt viljasta nurmenviljelyyn, mikä vähentää päästöjä oleellisesti.

Toiseksi, viimeisten 25 vuoden aikana suurimpina päästöjen aiheuttajina pidettyjen nautaeläinten ja sikojen määrä on vähentynyt yli 500 000 kappaleella.

Ja kolmanneksi, työkoneiden päästöt ovat laskeneet merkittävästi, kuten myös koneiden määrä hehtaaria kohden. Tämän lisäksi viimeisten vuosien aikana on metaanin talteenotto biokaasuksi ja biometaaniksi vähentänyt maatalouden päästöjä merkittävästi.

Ongelma vain on, että liikennekäyttöön valmistettua biometaania ei lasketa maatalouden päästövähenemäksi, kuten ei myöskään biokaasulla tuotettua lämpöä ja sähköä.

Kun kaikkia muutoksia ei saada mukaan laskelmiin, syntyy kuva, joka ei vastaa todellisuutta. Silti juuri näiden tietojen pohjalta tehdään päätöksiä, jotka vaikuttavat sekä viljelijöiden työhön että jokaisen suomalaisen ruokapöytään.

Viime aikoina tutkimustieto on täydentynyt merkittävästi. Keväällä kerrottiin, että nurmet sitovat hiiltä yli kaksi kertaa luultua enemmän. Myös ohra sitoo yli 40 % paremmin hiiltä kuin aiemmin tiedettiin.

Luonnonvarakeskuksen tuore tutkimus puolestaan osoittaa, että lypsykarjatalouden ilmastovaikutukset ovat pienentyneet merkittävästi metaanipäästöjen vähenemisen ansiosta.

Päätökset pitää tehdä uusimman tiedon perusteella. Nyt ei näin ole.

Kotimaista ruokaa kannattaa ostaa. Se on puhdasta, turvallista ja vastuullisesti tuotettua.

Artikkeli Kotimainen ruoka on maailman parasta julkaistiin ensimmäisen kerran Kansanedustaja Timo Mehtälä.

Kyse on EU:n ennallistamisasetuksesta ja erityisesti siitä, millaisen kansallisen suunnitelman luonnon tilan parantamisesta Suomi lähettää Euroopan komissiolle.

Suomessa hallitus on päättänyt, että suunnitelman valmistelu keskitetään ympäristöministeriöön ja valtioneuvosto hyväksyy sen. Eduskunta jätetään kylmästi sivuun. 

Pidän tätä vakavana virheenä. Paljon vähäpätöisemmistäkin asioista keskustellaan eduskunnassa pitkään ja hartaasti.

Kansallinen ennallistamissuunnitelma tulee vaikuttamaan metsien käyttöön, maa- ja metsätalouteen, vesistöjen hoitoon, energiainvestointeihin, aluekehitykseen ja maaseudun elinkeinoihin vuosikymmeniksi eteenpäin.

Arvio kustannuksista liikkuu miljardissa eurossa vuodessa. Se on valtava summa maalle, joka kamppailee jo valmiiksi heikon talouskasvun, velkaantumisen ja investointitarpeiden kanssa.

Asetus tulee vaikuttamaan erityisesti maa- ja metsätalouden elinkeinotoimintaan.

Se sisältää Suomen olosuhteisiin täysin käsittämättömiä asioita, kuten turvemaiden vettäminen. Täällä koko toimenpide on täysin järjetön, ja lisäksi se tarkoittaisi kotimaisen maatalouden vakavaa haavoittamista. Tämä tilanteessa, jossa huoltovarmuuden merkitys korostuu enemmän kuin koskaan.

Myös metsien osalta on tulossa kylmää kyytiä. Arvion mukaan hakkuumahdollisuudet vähenevät 3-15 milj. m3 vuodessa. Rahallisesti se tarkoittaisi 1,6-3 miljardia euroa vuodessa. Ja työpaikan vähenemät päälle.

Erityisen huolestuttavaa on se, että näin merkittävä suunnitelma aiotaan viedä Euroopan komissiolle ilman perusteellista eduskuntakäsittelyä. Missä on huoli omaisuudensuojasta? Missä on huoli metsien ja peltojen määräysvallasta? 

Muistan hyvin, kuinka nykyiset hallituspuolueet vastustivat ennallistamisasetusta sen valmisteluvaiheessa. Perussuomalaisten kanta koko asetukseen oli ehdoton ei.

Nyt samat puolueet ovat ensin hyväksyneet asetuksen ehdot, ja nyt lähettävät suunnitelman Brysseliin ilman, että eduskunta pääsee aidosti vaikuttamaan siihen. Johdonmukaisuutta on vaikea nähdä.

Keskusta esitti, että hallitus olisi tuonut kansallisen ennallistamissuunnitelman eduskunnalle selontekona. Selontekoa olisi käsitelty eri valiokunnissa, ja annetut lausunnot otettu huomioon suunnitelman laatimisessa. Mikään ei olisi estänyt hallitusta toimimasta näin. Näin ei tehty.

Luonnontilan parantaminen on tärkeä asia. Se pitää kuitenkin toteuttaa tavalla, joka ottaa huomioon kansalliset olosuhteet, talouden, huoltovarmuuden ja elinkeinojen toimintaedellytykset.

Hallitus kiirehtii nyt EU:n mallioppilaaksi. Muun muassa Ruotsi ja Saksa eivät.

Mihin jäi isänmaan edun ajaminen, jota viime vaalikaudella niin pontevasti vaadittiin?

Artikkeli Mihin jäi isänmaan edun ajaminen? julkaistiin ensimmäisen kerran Kansanedustaja Timo Mehtälä.

Lukiosta, ammatillisesta koulusta tai korkeakoulusta valmistuminen on aina juhlan arvoinen asia. Yksi tärkeä etappi on saavutettu. Edessä häämöttää tulevaisuus tavoitteineen, toiveineen ja mahdollisuuksineen.

Ihailin jälleen viikonloppuna sitä energiaa, jota nuorissa on. Nuoret ovat nykyään myös todella osaavia ja taitavia. Tuntuu siltä, että paljon taitavampia kuin vanhempansa. Tällaisilla taidoilla on maailma mahdollisuuksia täynnä. 

Alueemme pitkäaikainen kansanedustaja ja ministeri Ahti Pekkala, joka itsekin edusti vahvaa suomalaista sivistysaatetta, korosti aikanaan, että koulutus antaa ihmiselle välineet kantaa vastuuta.

On tärkeää, että vastuuta pääsee myös kantamaan. Kaikista taidoista ja osaamisesta huolimatta juuri nyt moni joutuu tekemään tosissaan töitä työpaikan löytämiseksi. 

Nuorisotyöttömyydestä on ikävällä tavalla tullut Suomessa iso ongelma. Siksi Keskusta tekee asiasta eduskunnassa välikysymyksen.

Alle 30-vuotiaita työttömiä on Suomessa jo noin 76 000. Kun lukua suhteuttaa siihen, että Suomeen syntyy vuosittain noin 40 000 lasta, ymmärtää ongelman laajuuden. 

Ensimmäinen työpaikka antaa kokemusta, vastuuta ja tunnetta siitä, että kuuluu osaksi yhteiskuntaa. Siksi nuorisotyöttömyys kasvavana ilmiönä on erityisen huolestuttava. 

Huoli näkyy myös nuorten omissa arvioissa. Yhä harvempi suhtautuu tulevaisuuteen luottavaisesti. Se on vakava viesti. Heikentynyt tulevaisuususko saattaa johtaa lamaantumiseen.

Meidän päättäjien vastuu tulevaisuudesta on juuri nyt suuri. Suomessa tarvitaan työtä, toivoa ja tulevaisuususkoa, kuten puolueemme puheenjohtaja Antti Kaikkonen on asian kiteyttänyt. 

Tarvitaan myös konkreettisia keinoja. Keskustassa olemme esittäneet nuorille takuutyötä. Työmarkkinatuki ja kuntien maksamat sakkomaksut ohjattaisiin yrityksille, jotka työllistävät nuoria. Näin rahaa maksettaisiin työnteosta eikä siitä, että joutuu olemaan työttömänä.

Ehdotamme myös, että ensimmäisen työntekijän sekä nuoren työntekijän palkkausta helpotettaisiin. Nuorten työllistämisseteli taas on ideana hyvä, mutta ei ole toiminut. Tehdään siis mallista vähemmän byrokraattinen. 

Haluan valaa nuorille luottamusta siihen, että paremmat ajat koittavat. Presidentti Mauno Koivisto sanoi aikanaan viisaasti:

“Yleensä elämässä on viisasta luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Yleensä se kannattaa siinäkin tapauksessa, ettei itse siihen edes uskoisi.”

Kannustan suhtautumaan tulevaisuuteen valoisasti ja avoimin mielin. 

Haluan toivottaa jokaiselle Suomen nuorelle parasta menestystä elämässään.

Artikkeli Tulevaisuuden rakentajat tarvitsevat toivoa julkaistiin ensimmäisen kerran Kansanedustaja Timo Mehtälä.

Tarkastellaan tilannetta rakkaan kotipitäjämme kautta. Tällä hetkellä Haapavedellä on 534 alakoululaista. Ilman muuttovoittoa heitä on kuuden vuoden kuluttua enää 343. Vähenemä on 36 %. 

Esimerkiksi Mäkirinteen oppilasmäärä putoaa nykyisestä 183:sta 90:een. Mieluskylän, Humalaojan ja Vattukylän koulujen oppilasmäärät putoavat alle 40:n, jonka kunta on määritellyt vähimmäisrajaksi koulun säilymiselle. 

Haapavesi ei ole poikkeus. Maakuntamme suurimmassa kaupungissa Oulussa peruskoululaisten määrä laskee vuosien 2020-2034 välisenä aikana yli 4000 oppilaalla. 

Vuodesta 2010 alkaen syntyvyys on koko maassa laskenut noin 30 %. Seuraukset ovat dramaattiset: jos erittäin pienet ikäluokat saavat yhtä vähän lapsia kuin vanhempansa, suomalaisten määrä putoaa 90 vuodessa alle miljoonaan – ilman maahanmuuttoa.

Tarkoitukseni ei ole luoda kauhukuvia. Tulevaisuuden ennustaminen on myös aina hyvin vaikeaa, mahdotontakin.

Joka tapauksessa tulee ymmärtää, että olemme hyvin poikkeuksellisen tilanteen äärellä. Jos emme saa syntyvyyttä koko maan tasolla nousuun, seuraukset näkyvät ihan joka tasolla: palveluissa, työvoiman määrässä, talouskasvussa, sekä tietysti maaseudun elinvoimassa. 

Siksi seuraavan hallituksen on täysin välttämätöntä ottaa perhepolitiikka koko ohjelmansa ytimeen. Kaikkein olennaisinta on käynnistää voimakas työ yleisen lapsimyönteisyyden edistämiseksi. Kulttuurin ja arvojen muuttamiseksi tarvitaan enemmän tahtoa ja mielikuvitusta kuin euroja. 

Samalla valtion täytyy myös konkreettisesti osoittaa, että se oikeasti haluaa kannustaa ihmisiä perheellistymään. Syntyvyys on laskenut ennen kaikkea siksi, että ensimmäisiä lapsia syntyy paljon vähemmän kuin ennen.

Nyt tarvitaan täysin uudenlaisia ideoita. Hetki sitten Väestöliitto todella esitteli sellaisen. He esittävät, että jokaisesta syntyvästä lapsesta maksetaan 5000 euron bonus, joka laitetaan rahastoon kasvamaan korkoa. Nyt syntyvä lapsi saa rahan korkoineen itselleen, kun saa ensimmäisen oman lapsensa. Idea on kansainvälisesti täysin ainutlaatuinen. 

Myös kuntien pitää aktivoitua. Haapavedellä Keskusta ehdottaa otettavaksi käyttöön kotihoidon tuen kuntalisää. Se mahdollistaisi pienten lasten hoitamisen myös kotona nykyistä joustavammin.

Keskusta puolueena taas on esittänyt, että vanhempainrahat olisivat verovapaita, jokaisesta lapsesta saisi 10 % hyvityksen opintolainaan, ja että opintotuen huoltajakorotus maksettaisiin jokaisesta lapsesta erikseen. 

Nämä toimet auttaisivat erityisesti niitä nuoria ja opiskelijoita, joiden perheen perustaminen lykkääntyy talouden vuoksi. 

Suuren murroksen äärellä tarvitaan uutta ajattelua jokaisella yhteiskunnan tasolla.

Artikkeli Suuren murroksen äärellä julkaistiin ensimmäisen kerran Kansanedustaja Timo Mehtälä.

Tilanne ei kuitenkaan ole toivotunlainen. Iranin sodasta johtuen kustannukset ovat nousseet todella voimakkaasti. Samalla kotimainen ruoantuotanto vähenee koko ajan.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana maidontuotanto on vähentynyt kahdeksan prosenttia. Myös lihantuotannon määrä laskee. Kyse on isosta asiasta myös taloudellisesti: kotieläinsektori tuottaa yli 60 % maatalouden rahavirroista. 

Tilanne näkyy myös tuontiruoan määrässä. Suomi tuo ruokaa ulkomailta seitsemällä miljardilla eurolla ja vie kahdella. Erotus näkyy suoraan taloudessa. Velkaannumme 5 miljardia vuodessa myös sen vuoksi, että emme tuota ruokaa riittävästi itse.

Käsittelimme kolme viikkoa sitten eduskunnassa kansallista ruokastrategiaa, jossa tunnistetaan kyllä oikeat ongelmat. Kannattavuus on heikko ja riippuvuus tuontipanoksista suuri. Puhutaan reiluudesta ja huoltovarmuudesta.

Selonteossa puhutaan myös ruokaviennin lisäämisestä. Mutta ei siitä, että tuotantoa pitäisi lisätä. Kysynkin, mitä me viemme, kun suurimmassa osassa tuotteita emme ole edes omavaraisia? 

Keskeisin ratkaisu on laittaa kotimainen ruokamarkkina kuntoon. Suomen tuottajahinnat ovat EU:n alhaisimpia, mutta ruokakauppa maailman kannattavinta. Käsittelyssä oleva elintarvikemarkkinalain uudistus vie tilannetta napsun parempaan suuntaan. 

Muutakin tarvitaan. Maatilojen investointien rahoitus pitää tarvita. Julkisissa hankinnoissa on käytettävä kotimaista ruokaa. Puolustusvoimat voisivat näyttää tässä esimerkkiä.

Tänä keväänä viljelijät saivat myös pitkästä aikaa erittäin hyviä uutisia, kun uusin tutkimus totesi nurmipeltojen sitovan hiiltä huomattavasti enemmän kuin aiemmin on arvioitu. Kun peltoon palautetaan lanta, vaikutus kasvaa edelleen. 

Tämä muuttaa käsitystä maatalouden päästöistä. Kotieläintuotannon vähentämisen vaatimisesta putoaa pohja pois.

Suomessa kannattaa panostaa siihen, missä meillä on luontaisesti parhaat edellytykset. Nurmi kasvaa näillä leveysasteilla erinomaisesti. Meillä on maailman parhaat pohjavesivarat. Antibiootteja käytetään hyvin vähän tai ei ollenkaan. Kotieläintuotantoon panostamiseen on siis meillä todella hyvät edellytykset.

Kevät on toivoa täynnä. Suomessa on vielä paljon nuoria miehiä ja naisia, jotka unelmoivat omasta maatilasta.

On tästä talosta ja Euroopan unionista kiinni, toteutuvatko unelmat. Lopulta tässä on kyse päättäjien tahdosta. 

Nimittäin varmaa on, että myös jatkossa me jokainen tarvitsemme terveellistä ja ravitsevaa ruokaa. Siksi suomalaiselle ruoalle on varmasti kysyntää niin Suomessa kuin ulkomailla myös tulevaisuudessa.

Artikkeli Kevät herää pelloilla – herääkö tahto päättäjissä? julkaistiin ensimmäisen kerran Kansanedustaja Timo Mehtälä.

Keskustan vastustus oppositiosta käsin oli ankaraa, ja hanke saatiin kaadettua. Kunnan koko ei ratkaise sen taloudellista menestymistä.

Nyt näyttää siltä, että tekeillä on taas kuntauudistus, mutta sitä ei sanota ääneen. Suomen kunnat ajetaan lahtipenkkiin laeilla, leikkauksilla ja ankaralla keskittämisellä. Viime vuonna valtion toimipisteistä joka neljäs lakkautettiin.

Istuva hallitus on tähän mennessä on leikannut kuntien valtionosuuksia noin 250 miljoonalla eurolla. Tämä vaikuttaa suoraan siihen, miten kunnat voivat palveluitaan järjestää. 

Kaikkein tärkeimmän asian, eli kuntien valtionosuusuudistuksen tekemisen, hallitus hylkäsi kokonaan viime vuoden lopulla. Tämä oli kuntakentälle todella paha isku.

Juuri nyt käsittelyssä on niin sanottu hankintalain uudistus. Kuulostaa harmittomalta ja byrokraattiselta, mitä se onkin. 

Lain tavoitekin on hyvä: parantaa julkisen sektorin tehokkuutta, vahvistaa alueellista elinvoimaa ja edistää yrittämisen edellytyksiä. 

On kuitenkin käymässä juuri päinvastoin. Toteutuessaan laki tulee johtamaan pienten kuntien pakkoliitoksiin, kustannusten kasvuun ja alueellisen elinvoiman heikentymiseen. 

Valtiovarainministeriö, joka on valtion taloudenhoidossa korkein auktoriteetti, on lausunut seuraavasti: “Hankintalain muutos lisää kustannuksia ja byrokratiaa, ei luo markkinoita ja vaarantaa kyberturvan.”

Hankintalakiin on tullut prosessin aikana 700 lausuntoa, joista monissa kritiikki on yhtä ankaraa. Mikä laissa sitten on näin pahasti pielessä?

Hankintoja varten ja palvelujen tuottamiseksi kunnat perustavat ns. in house -yhtiöitä. Usein omistajina on useita kuntia, ja omistus jakautuu kunnan koon mukaan.

Nyt hallitus esittää omistusosuuden vähimmäisrajaksi 10 %. Se on kopioitu suoraan kokoomuksen poliittisesta ohjelmasta. Järkeviä perusteita säännölle ei ole.

Rajaus tekisi mahdottomaksi muutaman prosentin omistusosuuden, mikä on täysin tavallista pienten kuntien kohdalla, koska niillä palveluiden käyttötarve on suuria vähäisempi.

Lain seurauksena lukemattomia palveluita pitäisi järjestää kokonaan uusiksi. Vaakalaudalla olisivat erityisesti ICT-palvelut, joihin kaikkialla Suomessa ei riitä osaajia.

Pienille kunnille lankeaisi myös satojen miljoonien tai jopa miljardiluokan lisälasku. Tilanne ajaisi monen kunnan konkurssiin, palvelut vaaraan ja kyberhyökkäysten kohteiksi.

Kaikesta huolimatta hankintalain uudistus puksuttaa eteenpäin. Suurkuntamalli on lähellä toteutumistaan. 

Talousvaliokunnassa on viimeinen mahdollisuus poistaa 10 % sääntö. Sitä tulen esittämään.

Artikkeli Pienet kunnat ajetaan lahtipenkkiin julkaistiin ensimmäisen kerran Kansanedustaja Timo Mehtälä.

Kun 1990-luvun alussa meillä oli useita pieniä lapsia, mekin saimme toisinaan kotiimme kodinhoitajan. Tehtävää riitti aina ruoanlaitosta siivoamiseen ja pyykkäämiseen. 

Kodinhoitajan apu oli arkista, käytännönläheistä ja kullanarvoista.

Ennen kaikkea kodinhoitaja oli helposti saatavilla, ja hän oli perheelle tuttu henkilö.

Muistuu mieleen, kuinka välitöntä kodinhoitajan pyytäminen oli. Siskoni kansalaiskouluikäisenä kävi kunnan sosiaalitoimistossa pyytämänsä apua kotiimme, kun puhelimia ei ollut. Pyyntö täytettiin heti.

Nyt 30 vuotta myöhemmin kodinhoitajat ovat muisto vain. Kymmeniä vuosia toiminut, valtavan pidetty ja hyväksi havaittu järjestelmä ajettiin alas 1990-luvun laman seurauksena, kun valtiolla oli rahat vähissä. Tämä oli perheille raskas menetys.

Kodinhoitajille olisi ollut käyttöä myös 2000-luvulla. Yhteiskunnassa kiire on lisääntynyt ja monella tapaa myös perheissä paineet ovat kasvaneet. Mielenterveyden ongelmat ovat yleistyneet.

Myös rahallisia tukia on leikattu paljon. Esimerkiksi lapsilisien ostovoima on heikentynyt yli 40 % sitten 90-luvun alun. Taloudellinen niukkuus on varsinkin monilapsisissa perheissä hyvin yleistä.

Olisi äärettömän tärkeää, että lapsiperheet saisivat aivan tavallista arjen apua. Apua siihen, että tilanne pysyy hallinnassa. Juuri sellaista tukea kodinhoitajat ennen tarjosivat. 

Nyt asiat ovat mutkistuneet. Ensin perhe pyytää apua neuvolassa. Sitten hyvinvointialueelta tulee rivi virkahenkilöitä seuraamaan päiväksi, millaista apua perheessä tarvitaan. Kaiken huipuksi jos apua myönnetään, se on maksullista. Ei ihme, että monen vastaus on ”ei kiitos”.

Tällainen menetelmä ainoastaan kuormittaa perheenjäseniä. Samalla rahalla palkkaisi vähintään kymmeneen perheeseen kodinhoitajan päiväksi. Tarvitaanko arkisen avun tuottamiseen tällaista byrokratiaa?

Onneksi joissakin seurakunnista saa perhetyöntekijän kautta välitöntä apua perheeseen. Tuttu perhetyöntekijä sekä vanhemmille, että lapsille on tervetullut. Hienoa, että tällaista on olemassa. 

Miksi myös kunnat eivät voisi tuottaa tällaista palvelua? Mikä sopisi paremmin matalan kynnyksen tueksi kuin luotettava ihminen, joka osaa auttaa arjen askareissa?

Aikoinaan valtio tuki kuntia kodinhoitajien palkkaamisessa, ja kunnat kantoivat oman vastuunsa. Nyt olisi syytä katsoa tätä mallia uudelleen. 

Kodinhoitajajärjestelmä lakkautettiin rahanpuutteen vuoksi. Nyt taloustilanne on jälleen vaikea. Tulee kuitenkin muistaa, että on todella kustannustehokasta auttaa perheitä, kun lapset ovat pieniä. Lastensuojelu ja lasten sijoittaminen on yhteiskunnalle erittäin kallista.

Yhteiskuntamme menestyksen kannalta perheiden hyvinvointi on aivan keskeistä. Jos perheet voivat hyvin, yhteiskunta voi hyvin. Onko tämä päässyt unohtumaan?

Artikkeli Kadonneet kodinhoitajat takaisin julkaistiin ensimmäisen kerran Kansanedustaja Timo Mehtälä.

Sotien jälkeen Suomi oli runneltu maa. Lappi oli konkreettisesti tuhottu maan tasalle. Hirvittävän moni oli kuollut tai vammautunut – fyysisesti, henkisesti tai molempia. 

Itsenäisyys oli kuitenkin säilytetty. Ja mikä tärkeintä, ihmisillä oli tallella halu elää. Ilo rauhasta konkretisoitui valtavana jälleenrakennustyönä ja suurena lasten määränä. 

Sotakorvausten maksaminen oli raskasta, mutta samalla se kehitti suomalaista metsä- ja konepajateollisuutta valtavin harppauksin. Tuottavuus moninkertaistui.

Valtavan aherruksen, jälleenrakentamisen hengen, tuloksena syntyi suomalainen hyvinvointivaltio, josta me olemme näihin päiviin saakka saaneet nauttia. Saavutus on lähtökohdat huomioon ottaen ihme.

Nyt olemme murroskohdassa. Hyvinvointivaltio on hiljalleen ajautunut pahoihin talousvaikeuksiin. Nyt kaikki puolueet oikealta vasemmalle pohtivat, mistä voisimme säästää.

Säästää pitää, mutta mitkä ovat tavoitteemme? Onko meillä visio siitä, miten haluaisimme uudistaa yhteiskuntaamme?

Ensinnäkin pitää varoa, ettemme säästämällä tuhoa taloutemme edellytyksiä. Viime viikolla keskusteltiin siitä, pitäisikö maaseudun huonokuntoiset asfalttitiet jättää sorapinnalle. Tämä vahingoittaisi puun, ruoan ja energian kuljettamista vakavalla tavalla. Se olisi Suomelle vahingoksi. 

Säästäminen ei myöskään saa tehdä maakunnissa asumisesta mahdotonta. Jos maakuntien palveluita ja vaikkapa tieverkostoa ajetaan alas, tehdään itseään toteuttavia ennusteita.

Samalla itäisestä ja pohjoisesta Suomesta tulisi pelkkä energia- ja ruokareservaatti etelän tarpeisiin. Olisiko se oikein saati järkevää?

Liian vähän puhutaan lisäksi siitä, mistä saisimme talouskasvua ja tuottavuutta. Ja tuskin lainkaan pohditaan, mitä voisimme ajatella kokonaan uusiksi. 

Esimerkiksi me kotieläintuottajat joudumme raportoimaan samat asiat kahdelle eri hallinnonallalle. Valtava määrä yrittäjien ja viranomaisten työaikaa ja rahaa kuluu täysin turhaan.

Byrokratiaa riittää varmasti myös muilla aloilla, joita en niin tarkkaan tunne. Sääntöjä pitää olla, mutta Suomessa on useassa kohden menty liian pitkälle. Etenkin pienyrittäjien hyvinvointi on koetuksella. 

Tästä seuraa useita ongelmia: tuottavuus kärsii, yrittäjien motivaatio ja toimintakyky samaten. Potentiaalia jää paljon lunastamatta ja veroeuroja saamatta.

Uutta ajattelua tarvittaisiin muuallakin, esimerkiksi perhepolitiikan puolelta. Vision pitää olla, miten saisimme perheystävällisyyttä ja syntyvyyttä paremmaksi. 

Suomi on noussut pahemmastakin pinteestä. Tästäkin noustaan, kunhan koko maa pidetään mukana. Silloin ihmisillä on halu yrittää ja tehdä työtä. Jälleenrakentamisen henki toteutuu.

Artikkeli Nyt tarvitaan jälleenrakentamisen henkeä julkaistiin ensimmäisen kerran Kansanedustaja Timo Mehtälä.