Kyse on EU:n ennallistamisasetuksesta ja erityisesti siitä, millaisen kansallisen suunnitelman luonnon tilan parantamisesta Suomi lähettää Euroopan komissiolle.

Suomessa hallitus on päättänyt, että suunnitelman valmistelu keskitetään ympäristöministeriöön ja valtioneuvosto hyväksyy sen. Eduskunta jätetään kylmästi sivuun. 

Pidän tätä vakavana virheenä. Paljon vähäpätöisemmistäkin asioista keskustellaan eduskunnassa pitkään ja hartaasti.

Kansallinen ennallistamissuunnitelma tulee vaikuttamaan metsien käyttöön, maa- ja metsätalouteen, vesistöjen hoitoon, energiainvestointeihin, aluekehitykseen ja maaseudun elinkeinoihin vuosikymmeniksi eteenpäin.

Arvio kustannuksista liikkuu miljardissa eurossa vuodessa. Se on valtava summa maalle, joka kamppailee jo valmiiksi heikon talouskasvun, velkaantumisen ja investointitarpeiden kanssa.

Asetus tulee vaikuttamaan erityisesti maa- ja metsätalouden elinkeinotoimintaan.

Se sisältää Suomen olosuhteisiin täysin käsittämättömiä asioita, kuten turvemaiden vettäminen. Täällä koko toimenpide on täysin järjetön, ja lisäksi se tarkoittaisi kotimaisen maatalouden vakavaa haavoittamista. Tämä tilanteessa, jossa huoltovarmuuden merkitys korostuu enemmän kuin koskaan.

Myös metsien osalta on tulossa kylmää kyytiä. Arvion mukaan hakkuumahdollisuudet vähenevät 3-15 milj. m3 vuodessa. Rahallisesti se tarkoittaisi 1,6-3 miljardia euroa vuodessa. Ja työpaikan vähenemät päälle.

Erityisen huolestuttavaa on se, että näin merkittävä suunnitelma aiotaan viedä Euroopan komissiolle ilman perusteellista eduskuntakäsittelyä. Missä on huoli omaisuudensuojasta? Missä on huoli metsien ja peltojen määräysvallasta? 

Muistan hyvin, kuinka nykyiset hallituspuolueet vastustivat ennallistamisasetusta sen valmisteluvaiheessa. Perussuomalaisten kanta koko asetukseen oli ehdoton ei.

Nyt samat puolueet ovat ensin hyväksyneet asetuksen ehdot, ja nyt lähettävät suunnitelman Brysseliin ilman, että eduskunta pääsee aidosti vaikuttamaan siihen. Johdonmukaisuutta on vaikea nähdä.

Keskusta esitti, että hallitus olisi tuonut kansallisen ennallistamissuunnitelman eduskunnalle selontekona. Selontekoa olisi käsitelty eri valiokunnissa, ja annetut lausunnot otettu huomioon suunnitelman laatimisessa. Mikään ei olisi estänyt hallitusta toimimasta näin. Näin ei tehty.

Luonnontilan parantaminen on tärkeä asia. Se pitää kuitenkin toteuttaa tavalla, joka ottaa huomioon kansalliset olosuhteet, talouden, huoltovarmuuden ja elinkeinojen toimintaedellytykset.

Hallitus kiirehtii nyt EU:n mallioppilaaksi. Muun muassa Ruotsi ja Saksa eivät.

Mihin jäi isänmaan edun ajaminen, jota viime vaalikaudella niin pontevasti vaadittiin?

Artikkeli Mihin jäi isänmaan edun ajaminen? julkaistiin ensimmäisen kerran Kansanedustaja Timo Mehtälä.

Lukiosta, ammatillisesta koulusta tai korkeakoulusta valmistuminen on aina juhlan arvoinen asia. Yksi tärkeä etappi on saavutettu. Edessä häämöttää tulevaisuus tavoitteineen, toiveineen ja mahdollisuuksineen.

Ihailin jälleen viikonloppuna sitä energiaa, jota nuorissa on. Nuoret ovat nykyään myös todella osaavia ja taitavia. Tuntuu siltä, että paljon taitavampia kuin vanhempansa. Tällaisilla taidoilla on maailma mahdollisuuksia täynnä. 

Alueemme pitkäaikainen kansanedustaja ja ministeri Ahti Pekkala, joka itsekin edusti vahvaa suomalaista sivistysaatetta, korosti aikanaan, että koulutus antaa ihmiselle välineet kantaa vastuuta.

On tärkeää, että vastuuta pääsee myös kantamaan. Kaikista taidoista ja osaamisesta huolimatta juuri nyt moni joutuu tekemään tosissaan töitä työpaikan löytämiseksi. 

Nuorisotyöttömyydestä on ikävällä tavalla tullut Suomessa iso ongelma. Siksi Keskusta tekee asiasta eduskunnassa välikysymyksen.

Alle 30-vuotiaita työttömiä on Suomessa jo noin 76 000. Kun lukua suhteuttaa siihen, että Suomeen syntyy vuosittain noin 40 000 lasta, ymmärtää ongelman laajuuden. 

Ensimmäinen työpaikka antaa kokemusta, vastuuta ja tunnetta siitä, että kuuluu osaksi yhteiskuntaa. Siksi nuorisotyöttömyys kasvavana ilmiönä on erityisen huolestuttava. 

Huoli näkyy myös nuorten omissa arvioissa. Yhä harvempi suhtautuu tulevaisuuteen luottavaisesti. Se on vakava viesti. Heikentynyt tulevaisuususko saattaa johtaa lamaantumiseen.

Meidän päättäjien vastuu tulevaisuudesta on juuri nyt suuri. Suomessa tarvitaan työtä, toivoa ja tulevaisuususkoa, kuten puolueemme puheenjohtaja Antti Kaikkonen on asian kiteyttänyt. 

Tarvitaan myös konkreettisia keinoja. Keskustassa olemme esittäneet nuorille takuutyötä. Työmarkkinatuki ja kuntien maksamat sakkomaksut ohjattaisiin yrityksille, jotka työllistävät nuoria. Näin rahaa maksettaisiin työnteosta eikä siitä, että joutuu olemaan työttömänä.

Ehdotamme myös, että ensimmäisen työntekijän sekä nuoren työntekijän palkkausta helpotettaisiin. Nuorten työllistämisseteli taas on ideana hyvä, mutta ei ole toiminut. Tehdään siis mallista vähemmän byrokraattinen. 

Haluan valaa nuorille luottamusta siihen, että paremmat ajat koittavat. Presidentti Mauno Koivisto sanoi aikanaan viisaasti:

“Yleensä elämässä on viisasta luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Yleensä se kannattaa siinäkin tapauksessa, ettei itse siihen edes uskoisi.”

Kannustan suhtautumaan tulevaisuuteen valoisasti ja avoimin mielin. 

Haluan toivottaa jokaiselle Suomen nuorelle parasta menestystä elämässään.

Artikkeli Tulevaisuuden rakentajat tarvitsevat toivoa julkaistiin ensimmäisen kerran Kansanedustaja Timo Mehtälä.

Sotien jälkeen Suomi oli runneltu maa. Lappi oli konkreettisesti tuhottu maan tasalle. Hirvittävän moni oli kuollut tai vammautunut – fyysisesti, henkisesti tai molempia. 

Itsenäisyys oli kuitenkin säilytetty. Ja mikä tärkeintä, ihmisillä oli tallella halu elää. Ilo rauhasta konkretisoitui valtavana jälleenrakennustyönä ja suurena lasten määränä. 

Sotakorvausten maksaminen oli raskasta, mutta samalla se kehitti suomalaista metsä- ja konepajateollisuutta valtavin harppauksin. Tuottavuus moninkertaistui.

Valtavan aherruksen, jälleenrakentamisen hengen, tuloksena syntyi suomalainen hyvinvointivaltio, josta me olemme näihin päiviin saakka saaneet nauttia. Saavutus on lähtökohdat huomioon ottaen ihme.

Nyt olemme murroskohdassa. Hyvinvointivaltio on hiljalleen ajautunut pahoihin talousvaikeuksiin. Nyt kaikki puolueet oikealta vasemmalle pohtivat, mistä voisimme säästää.

Säästää pitää, mutta mitkä ovat tavoitteemme? Onko meillä visio siitä, miten haluaisimme uudistaa yhteiskuntaamme?

Ensinnäkin pitää varoa, ettemme säästämällä tuhoa taloutemme edellytyksiä. Viime viikolla keskusteltiin siitä, pitäisikö maaseudun huonokuntoiset asfalttitiet jättää sorapinnalle. Tämä vahingoittaisi puun, ruoan ja energian kuljettamista vakavalla tavalla. Se olisi Suomelle vahingoksi. 

Säästäminen ei myöskään saa tehdä maakunnissa asumisesta mahdotonta. Jos maakuntien palveluita ja vaikkapa tieverkostoa ajetaan alas, tehdään itseään toteuttavia ennusteita.

Samalla itäisestä ja pohjoisesta Suomesta tulisi pelkkä energia- ja ruokareservaatti etelän tarpeisiin. Olisiko se oikein saati järkevää?

Liian vähän puhutaan lisäksi siitä, mistä saisimme talouskasvua ja tuottavuutta. Ja tuskin lainkaan pohditaan, mitä voisimme ajatella kokonaan uusiksi. 

Esimerkiksi me kotieläintuottajat joudumme raportoimaan samat asiat kahdelle eri hallinnonallalle. Valtava määrä yrittäjien ja viranomaisten työaikaa ja rahaa kuluu täysin turhaan.

Byrokratiaa riittää varmasti myös muilla aloilla, joita en niin tarkkaan tunne. Sääntöjä pitää olla, mutta Suomessa on useassa kohden menty liian pitkälle. Etenkin pienyrittäjien hyvinvointi on koetuksella. 

Tästä seuraa useita ongelmia: tuottavuus kärsii, yrittäjien motivaatio ja toimintakyky samaten. Potentiaalia jää paljon lunastamatta ja veroeuroja saamatta.

Uutta ajattelua tarvittaisiin muuallakin, esimerkiksi perhepolitiikan puolelta. Vision pitää olla, miten saisimme perheystävällisyyttä ja syntyvyyttä paremmaksi. 

Suomi on noussut pahemmastakin pinteestä. Tästäkin noustaan, kunhan koko maa pidetään mukana. Silloin ihmisillä on halu yrittää ja tehdä työtä. Jälleenrakentamisen henki toteutuu.

Artikkeli Nyt tarvitaan jälleenrakentamisen henkeä julkaistiin ensimmäisen kerran Kansanedustaja Timo Mehtälä.

Hallitus päivitti viime vuonna sähkömarkkinalain ja kirjasi siihen tehomaksun. Tavoitteena on tasata sähkön käyttöä ja turvata sähköverkon toiminta. Ajatus on sinänsä hyvä.

Hallitus kuitenkin mokasi – tai jätti täysin tietoisesti kirjaamatta lakiin mitään reunaehtoja tehomaksulle. Nyt Energiaviraston valmistelema malli tarkoittaisi, että tehomaksu osuisi käytännössä jokaiselle omakotitaloasujalle.

Energiaviraston mallin mukaan tehomaksu astuisi voimaan, jos kulutus ylittää viisi kilowattia yhdenkin 15 minuutin aikana kuukaudessa. Siis yksi vartti saunanlämmitystä, yhtäaikaista uunin ja hellan käyttöä tai muuta hyvin arkipäiväistä johtaisi kymmenien eurojen lisämaksuun. Tämä on epäoikeudenmukaista.

Lisäksi malli on kelvoton ohjaamaan ihmisten kulutuskäyttäytymistä. Tehomaksu kun ei kohdistu todellisiin kulutushuippuihin, vaan tavalliseen arkeen.

Ei ihme, että myös hallituspuolueiden kansanedustajat ovat nousseet mallia vastaan. He unohtavat vain kertoa, että ovat itse päättäneet tämän lain säätää.

Jos tehomaksu tulee, kilowattirajaa pitää nostaa ja maksun pitää perustua pidemmän ajan keskiarvoon, kuten Omakotitaloliitto on esittänyt. Lisäksi nykyinen pääsulakekokoon perustuva käyttöpaikkamaksu pitää poistaa, koska se on jo tehomaksu. Kahta päällekkäistä tehomaksua ei tarvita. Sähkön siirtohinnat ovat nousseet 2000-luvulla valtavasti jo muutenkin.

Keskustelu kuvaa sähkömarkkinoiden murrosta: kansalaisia kehotetaan lisäämään sähkön käyttöä esimerkiksi sähköautoja hankkimalla, mutta samaan aikaan vaaditaan vähentämään kulutusta aika ajoin.

Nykyhetkestä käsin on vaikea muistaa, että vielä alle 10 vuotta sitten moni ei edes tiennyt sähkösopimuksensa hintaa saati sopimustyyppiä. Ei tarvinnut, koska hinnat olivat vakaat.

Sähkö on perushyödyke, jota ilman ei kukaan pärjää. Silti sähkön huomisen hinta tiedetään vasta tänään, ja hintavaihtelut ovat rajuja.

Vaihtelevat hinnat ovat tulleet jäädäkseen, mutta jokin tolkku niissäkin pitää olla. Kansalaisen pitää pystyä luottamaan siihen, ettei tavallinen arki johda perikatoon, kun sähkölasku kolahtaa postilaatikkoon.

On myös fakta, etteivät tavalliset talonomistajat ole se ryhmä, joka sähköverkkoa kuormittaa. Sen sijaan datakeskukset ja kaupunkien kaukolämpöä tuottavat sähkökattilat rasittavat verkkoa raskaasti.

Hallitus on luvannut, että tehomaksu ei johda rahastukseen. Parempi ratkaisu olisi kuopata koko malli. Muistissa on, miten viime vuosikymmenellä luvattiin, että sähkönsiirtoyhtiö Carunan myynti ulkomaille ei johda rahastukseen. Toisin kävi.

Silloinkin pääministeripuolue oli kokoomus. Nyt on näytön paikka. 

Artikkeli Sähkön tehomaksu on hallituksen aikaansaannos – ja suuri virhe julkaistiin ensimmäisen kerran Kansanedustaja Timo Mehtälä.

Yksi tärkeä perinne on ollut lapsuudesta saakka joulukirkko, johon monet suomalaiset osallistuvat. Kirkonmenoissa, kuten koulujen joulujuhlissa, lauletaan tuttu jouluvirsi. Virsi, joka pysäyttää meidät joulun sanoman äärelle.

Tämä virsi on “Enkeli taivaan”, joka syntyi kaiketi jouluksi 1534 saksalaisen munkin ja teologin Martti Lutherin kirjoittamana. Seuraavana vuonna se painettiin Wittenbergin virsikirjaan.

Alkuperäisessä virressä oli 15 säkeistöä ja se oli tarkoitettu seimikuvaelmaksi. Säkeistöt 1-5 laulaa enkeli, sen jälkeen lapset laulavat paimenten sanat ja säkeistössä 7-14 he astuvat yksitellen seimen ääreen puhutellen Jeesus-lasta.

Virsi päättyy Jumalan ylistykseen. Viimeisessä säkeistössä kuvataan, kun ”Taivaallinen sotajoukko” laulaa kedon paimenille ”Gloria in exelsis Deo” Nyt Jumalalle kunnia.

Hemminki Maskulainen suomensi virren 1605. Virsi alkoi sanoilla: ”Enkel paimenill` puhui sanoill`näill`.” Kun virsikirja 1800-luvulla uudistettiin, ensin Elias Lönnrot suomensi kaikki säkeistöt, mutta uuteen virsikirjaan se tuli Julius Kronhin muokkaamana 10-säkeistöisenä.

Enkeli taivaan -sävelmä on Saksan virsikirjamerkintöjen mukaan Martti Lutherin käsialaa myös. Hän oli runoilijan lahjojen lisäksi myös erittäin musikaalinen. Sen ymmärtää, kun laulaa tätä jouluvirttä. ”Siit enkelitkin riemuiten, veisaavat hälle kiitoksen”

Joulukirkon lisäksi joulun lähestyessä palaavat myös muutkin lapsuuden muistot ajatuksiimme. On jäänyt elävästi mieleen, kun alakoulussa menimme koulun joulujuhlaan. Muistan kuuraiset puut ja kovan pakkasen, ja erityisesti sen, että äiti oli mukana. Se toi pitkällä koulumatkalla ja pimeässä turvallisen tunteen. Juhla alkoi jo kello seitsemän aamulla, koska ihmisten piti joutua juhlien jälkeen lopettamaan navettatyöt.

Kolmas rakas joulumuisto on, kun 1970-luvun alussa tuli jouluisin Mannerheimin Lastensuojeluliitolta iso pahvilaatikko, joka sisälsi meille lapsille vaatteita. Silloin elettiin hyvin köyhissä oloissa. Ilo oli ylimmillään, kun laatikosta löytyi sopivia vaatteita päälle.

Joulun perinteisiin kuuluu myös muistaa eläimiä. Lapsuudessani lehmille annettiin vähän runsaampi vilja-annos. Monissa taloissa myös hevoset saivat jouluisin ylimääräisen kaura-annoksen. Se oli siihen aikaan yleisesti tapana, kun eläimet ruokittiin käsin.

Joulun vietto on noista ajoista paljon muuttunut, mutta yksi asia ei muutu. Joulu on Jeesus-lapsen syntymäjuhla.

Rauhaisaa ja siunattua joulua ja hyvää uutta vuotta 2026 kaikille lukijoille.

Artikkeli Lapsuuden joulumuistoja julkaistiin ensimmäisen kerran Kansanedustaja Timo Mehtälä.

Pelkästään vuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla lähes 40 000 yritystä lopetti toimintansa. Kasvu on valtava edellisvuoteen verrattuna.

Pohjois-Pohjanmaalla kehitys on samansuuntainen: yrityksiä lopettaa huomattavasti enemmän kuin uusia syntyy. 

Kun yrityksiä katoaa, katoavat myös työpaikat. Tästä seuraa monenlaisia murheita: henkilökohtaisia konkursseja, lapsiperheköyhyyttä, mielenterveyden ongelmia, osattomuutta.

Pienyritysten ahdinko näkyy koko Suomen taloudessa, sillä niiden osuus kaikista yrityksistä on yli 95 prosenttia. Maakunnissa pienyritysten merkitys on vieläkin suurempi, joten seuraukset tuntuvat erityisen voimakkaasti esimerkiksi Oulun eteläisellä alueella.

Tilanteeseen on pakko puuttua. Se edellyttää, että tunnistamme syyt. Yrittäjien asemaa ovat heikentäneet erityisesti ALV-alarajahuojennuksen poisto, veronkorotukset, kotitalousvähennyksen leikkaus, kohonneet YEL-maksut, vaikeutunut rahoituksen saanti ja heikentynyt ostovoima.

Asiat eivät ole yksinkertaisia, mutta nostan esiin muutamia pienyrittäjille merkittävimpiä ongelmia.

Vuoden alussa voimaan tullut EU-direktiivi poisti arvonlisäveron alarajahuojennuksen, joka koski liikevaihdoltaan 15 000 – 30 000 euron yrityksiä. Tämä on iskenyt kipeästi erityisesti pienituloisiin palvelualan yrittäjiin.

Hallituksen olisi samassa yhteydessä pitänyt nostaa ALV-velvollisuuden alaraja vähintään 30 000 euroon. Se turvaisi pienyrittäjien toimeentuloa ja kannustaisi uusien yritysten perustamiseen. 

Tätä keskusta esittää omassa vaihtoehdossaan. Tätä esittää myös Suomen Yrittäjät. Jopa Verohallinto esittää alarajan nostoa 25 000 euroon. EU-maissa alaraja on keskimäärin 35 000 euroa.

Toinen iso ongelma on rahoituksen saanti. Sen kanssa kamppailee yli 95 % pienyrityksistä. Pankkien varovaisuus on noussut valtavaksi kasvun esteeksi. Moni yrittäjä jää ilman mahdollisuutta kokeilla siipiään vain siksi, ettei rahoitusta saa.

Erityisen hämmentävää on pankkien selitys: ne vetoavat sääntelyyn ja valvontaan, vaikka lisää sääntelyä ei ole tullut 15 vuoteen. Suomen Pankin varapääjohtajan mukaan pankit ovat itse kiristäneet luoton myöntämisen kriteereitä. Rahoitus onkin kiristynyt merkittävästi viimeisen viiden vuoden aikana.

Vaikeudet eivät lopu tähän. ALV-korotukset ja kotitalousvähennyksen leikkaukset ovat heikentäneet kysyntää sekä kannattavuutta  ja ajaneet erityisesti palvelualojen yrityksiä ahtaalle.

Nyt on korkea aika miettiä, miten Suomi saa uusia yrittäjiä liikkeelle ja nykyiset pysymään pystyssä. Se on kansantalouden kannalta välttämätöntä. Jokainen itsensä työllistävä on askel pois työttömyydestä ja sen kustannuksista.

Artikkeli Pienyrittäjien ahdinko näkyy Suomen taloudessa julkaistiin ensimmäisen kerran Kansanedustaja Timo Mehtälä.

Mitä tekee hallitus, kun työttömyys ja konkurssit ovat korkeimmalla tasolla 30 vuoteen, valtionvelka paisuu ja rahoitusta ei saa yrittäjät ja kotitaloudet? – Riitelee rasismin määritelmästä.

Eduskunnan syksy alkaa hallituksen budjettiriihestä. Tänä vuonna siitä tuli erikoinen näytelmä.

Puolitoista päivää kului siihen, että hallituspuolueet keskustelivat – jälleen kerran – rasismista ja käytöstavoista. Useaan kertaan mietin, onko tämä totta. 

Talousvaliokunnan jäsenenä ja yrittäjänä ajattelen, että maan vaikea taloustilanne olisi edellyttänyt sovitut kaksi päivää, ja enemmänkin, budjetin valmisteluun ja vaikutusarvioiden tekemiseen. Nyt aika kului itsestäänselvyyksien sopimiseen.

Lopulta hallitus pääsi budjetista sopuun. Poukkoilevat päätökset jättivät kyllä ihmettelyn aihetta.

Ensimmäiset kaksi vuotta tehtiin suuria leikkauksia. Kansalaiset viriteltiin kriisitunnelmaan, eikä muuhun ollut varaa kuin leikkauksiin. 

Seurauksena kulutus hyytyi täysin. Verotulot laskivat ja rahoitusmarkkinat jumiutuivat. 

Leikkauksista huolimatta valtionvelka kasvaa ja talouskasvu on ollut hallituksen mielestä jo kaksi vuotta ”nurkan takana”.

Keväällä kurssi kääntyi, ja hallitus päätti kahden miljardin euron veronalennuksista palkka- ja yhteisöveroon. Tarkoitus oli sinänsä oikea: talouskasvun vauhdittaminen. 

Mutta samalla syntyi tarve miljardin euron leikkauslistalle. Hallitus päätti mm. pudottaa yksityislääkärikäynnin Kela-korvauksen 30 eurosta takaisin kahdeksaan – peruen siis oman aiemman päätöksensä.

Korvauksen olisi voinut poistaa kokonaan, jolloin olisi säästetty myös hallinnollista kustannusta. Kun yksityislääkärikäynti maksaa 150 euroa, 8 euron Kela-korvauksella ei ole juuri merkitystä.

Lisäksi alempaa arvonlisäverokantaa päätettiin alentaa puolella prosenttiyksiköllä – heti sen jälkeen kun sitä oli ensin nostettu neljällä.

Hallituksen olisi pitänyt tarttua taloutemme isoihin ongelmiin – rakentamisen lamaan, yritysten rahoituksen saantiin, pitkäaikaistyöttömyyden hoitoon, maaseudun ahdinkoon sekä Itäisen Suomen tukemiseen. Voimavarat hukattiin muuhun.

Kansalaisten luottamus sekä valtion talouteen että omaan talouteen on alamaissa. Se näkyy siinä, että ihmiset pitävät rahat mieluummin tilillä, kuin investoivat ja kuluttavat.

Tärkeintä olisi nyt saada talous kasvuun, ihmisille töitä ja varsinkin nuorille ihmisille uskoa tulevaisuuteen.

Usko talouden nousuun on paljon tunteesta kiinni, siksi isänmaan tilaa ei pidä perusteettomasti synkistellä. Nyt tarvitaan luottamusta, toivoa ja tulevaisuudenuskoa koteihin ja yrityksiin. Pääministeri, jos joku, on tässä paljon vartijana.

Suomi on hyvä maa yrittää ja elää. Sen menestymiseen meidän tulisi nyt kaikella tarmolla keskittyä.

Hyvää alkanutta syksyä!

Artikkeli Budjetin käsittely vaihtui käytöstavoista sopimiseen julkaistiin ensimmäisen kerran Kansanedustaja Timo Mehtälä.

Olen tänä kesänä saanut osallistua useampaan kotiseutujuhlaan. Jokaisessa niissä on noussut esiin sama tunne: yhteenkuuluvuus. On jotakin erityistä siinä, kun ihmiset palaavat juuriinsa, tapaavat tuttuja, vaihtavat kuulumisia ja jakavat yhteisiä muistoja.

Ihmiselle on valtavan tärkeää kokea kuuluvansa johonkin paikkaan. Ennen vanhaan se oli vieläkin tärkeämpää – silloin asuttiin ja elettiin samalla seudulla sukupolvien ajan, harvoin käytiin edes kotikylän ulkopuolella. Mutta kyllä me nykyihmisetkin kasvatamme vahvoja juuria kotiseutuumme – tahdoimme tai emme.

Kotiseutu ei ole vain paikka kartalla. Se on mielentila, tunne siitä, että kuuluu jonnekin. Ihminen voi asua kaukana – vaikka Ruotsissa tai Uudellamaalla – mutta silti hän kantaa mukanaan lapsuuden maisemia, murteita ja muistoja. Juuret jäävät, vaikka ihminen liikkuisi. Hyvin monet palaavat mm.eläköityessään omalle kotiseudulle. Näin on tapahtunut myös omien sisaruksien osalta.

Muistan omasta lapsuudestani, kuinka kesälomilla naapuriin tuli samanikäisiä lapsia Ruotsista. Yhteys katkesi vuosikymmeniksi, kunnes hiljattain tapasin yhden heistä eduskunnassa. Vaikka koti oli ollut Ruotsissa jo pitkään, juuret toivat hänet hetkeksi takaisin. Samanlaisia tarinoita on lukemattomia.

Ehkä juuri nyt, kun maailma tuntuu monin tavoin repaleiselta ja muuttuvaiselta, kaipuu juurille on entistä vahvempaa. Me haemme pysyvyyttä, turvallisuutta ja jotain, mihin tarttua – ja kotiseutu tarjoaa sitä. Kotiseutu ja juuret ovat asia, joita kukaan ei voi ottaa pois. 

Siksi meidän kannattaa vaalia näitä kesäisiä kohtaamisia. Ne eivät ole vain juhlia tai tapahtumia – ne ovat muistutus siitä, keitä me olemme ja mistä tulemme.

Saamme jokainen olla omasta kotiseudustamme ylpeitä. Ja niin sen pitää ollakin.

Toivotan kaikille haapavetisille ja Haapavedelle palaaville hyvää kesää. Nautitaan kotiseudun maisemista, ihmisistä ja hetkistä – yhdessä.

Artikkeli Kesä on kotiseutujen juhlaa  julkaistiin ensimmäisen kerran Kansanedustaja Timo Mehtälä.

Säännöt ja sääntely ovat tietysti välttämättömiä. Mutta helposti käy niin, että niitä syntyy liikaa. Ajoittain sääntelyä on haluttu purkaa, kuten Sipilän kaudella. 

Myös Orpon hallitus aikoi purkaa normeja ja vauhdittaa luvituksia. Erinomaisia tavoitteita, mutta hyvät kirjaukset ovat yksi kerrallaan kaatuneet.

Hyvänä esimerkkinä on aluehallintouudistus, jossa perustetaan uusi Lupa- ja valvontavirasto. Tarkoituksena on nopeuttaa ja sujuvoittaa luvitusta. 

Pieleen menee, kun uuden viraston sisään perustetaan niin kutsuttu “yleisen edun valvontayksikkö”. Syntyy siis tilanne, jossa virasto ensin myöntää luvan ja sitten sen sisällä toimiva toinen yksikkö valittaa viraston omasta päätöksestä. 

Tämä ei vastaa hyvää hallintoa, eikä taatusti nopeuta luvitusta. Annetun päätöksen tulee olla sellainen, että siihen ei enää sama virasto puutu. Valitukset käsiteltäköön hallinto-oikeudessa.

Sekin pitää huomioida, että  pelkkä yleisen edun valvontayksikön valitusoikeuden olemassaolo voi vaikuttaa lupapäätökseen jo käsittelyvaiheessa niin, että se ohjaa päätöstä tiettyyn suuntaan.

Monesti vedotaan siihen, että EU vaatii. EU-sääntely on kuitenkin sama kaikille. Niin vain esimerkiksi Italiassa viranomaisen pitää tehdä ympäristölupapäätös kuuden kuukauden sisällä hakemuksen jättämisestä. Espanjassa päätökset tehdään maakuntatasolla, jopa kolmessa kuukaudessa. Suomessa prosessi voi kestää 10 vuotta.

Toinen ajankohtainen esimerkki on tuore laki, joka lisää merkittävästi byrokratiaa ja kustannuksia yrityksissä, jotka valmistavat tai käyttävät biokaasua- tai nesteitä sekä biomassaa.

Aikaisemmin kooltaan yli 20 megawatin laitokset, jotka ovat tuottaneet sähköä, lämpöä tai jäähdytystä, ovat joutuneet todentamaan käyttämänsä polttoaineen olevan ympäristöllisesti kestävää.

Jatkossa raja tippuu 7,5 megawattiin. Niinpä esimerkiksi sahat, joilla on oma lämpölaitos, joutuvat todentamaan, että ne käyttävät kestävästi tuotettua polttoainetta. Ja kun polttoaine on sahalta tulevaa haketta, kuorta ja purua, niin eihän siinä järkeä ole. Kustannuksia ja paperisotaa kyllä syntyy.

Yhtä järjetöntä on se, kun hallitus päätti, että myös maatilatason biokaasulaitokset joutuvat todentamaan sen itsestäänselvyyden, että ne käyttävät karjanlantaa ja rehujätteitä. Tämä maksaa erittäin paljon, ja on suoraan vastoin hallituksen omaa ohjelmaa. 

Monesti tulee mieleen 1500-luvulla eläneen ruotsalaisen oppineen Olaus Petrin tuomarinohjeen periaate: ”Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei voi olla lakikaan.”

Näin vain on monta kertaa Suomessa. 

Kaikesta huolimatta hyvää keskikesän juhlaa kaikille lukijoille!

Artikkeli Mihin kulkee sääntö-Suomi? julkaistiin ensimmäisen kerran Kansanedustaja Timo Mehtälä.

Haapavesi on Suomen merkittävimpiä ruoantuotannon alueita. Vuonna 2024 olimme maidontuotannossa sijalla kymmenen ja lihantuotannossa sijalla kahdeksan. 

Nämä ovat komeita saavutuksia. Jokainen tuottaja tekee äärettömän arvokasta työtä sen eteen, että suomalaisilla olisi ruokaa pöydässä. 

Mutta arvostetaanko tätä riittävästi? Suomessa kotimainen ruoka on nähty jopa itsestäänselvyytenä. Sähköä saa töpselistä ja maitoa kaupasta. 

Tämä on vakava harhakuvitelma. Juuri nyt se valkenee yhä useammalle, kun kauppojen jauhelihahyllyt ammottavat tyhjyyttään. 

Taustalla on pitkä kehityskulku, jossa tilojen kannattavuus on heikentynyt, riskit ovat kasvaneet, vaatimukset lisääntyneet ja rahoitusten saanti vaikeutunut. Uusien yrittäjien saaminen alalle ei ole itsestäänselvyys.

Ei ole siis yllättävää, että lypsylehmien määrä on vähentynyt 170 000 kpl viimeisen 30 vuoden aikana. Tämä vaikuttaa merkittävästi lihantuotantoon, koska maitotiloilla syntyy 80 % lihaksi kasvatettavista valikoista. 

Lihaomavaraisuus on tippumassa 80 %:sta 69 %:iin vuoteen 2030 mennessä. Ruotsissa lihaomavaraisuus tippui 30 %:iin ennen kuin herättiin tukemaan kotimaista tuotantoa jopa kaupan toimesta. Kovasta työstä huolimatta Ruotsin omavaraisuus on noussut vain 49 %:iin.

Jos nykymeno jatkuu, olemme varsin pian täysin riippuvaisia ulkomaisesta ruoasta. Tätäkö haluamme? Tätäkö suomalainen kauppa haluaa? 

Ratkaisuja tilanteeseen on. Merkittävin vaikutusvalta on EU:lla. Ensimmäiseksi pitäisi tehdä se muutos, että maataloustukea aletaan kohdentaa ruokaa tuottaville tiloille. 

Nykyisin tukea maksetaan peltoalan mukaan. Maisemanhoitotyötä tekevät tila saa siis saman hehtaarituen kuin viljan tai rehun korjaava tila. Tämä ei ole oikein, koska kustannukset ruokaa tuottavalla tilalla ovat merkittävästi suuremmat. 

Myös Suomen hallitus voi vaikuttaa. Viime kaudella hallitus poisti maatalouden tuotantorakennusten kiinteistöveron väliaikaisesti, pääomitti Makeraa, laski maatalouden sähköveron EU:n minimitasolle ja teki 300 miljoonan euron kriisipaketin maatiloille. 

Nämä eivät olleet ihmeitä tekeviä asioita, mutta auttoivat yhtä kaikki. Istuva hallitus ei toistaiseksi ole tehnyt oikeastaan mitään. Saavutukset ovat kauniissa hallitusohjelman kirjauksissa, ei niinkään teoissa.

Hiljattain kehysriihessä hallitus osoitti rahoitusta ilmastotoimiin, luontotyyppi- ja ekosysteemitiedon menetelmien kehittämiseen, mutta ei euroakaan ruoantuottajille. 

Kaikkein tärkeintä olisi saada kotimainen ruokamarkkina kuntoon. Esimerkiksi Ruotsissa lihantuottaja saa myymästään lihakilosta euron enemmän kuin suomalainen kollegansa. Ero on aivan uskomattoman suuri.

Toistaiseksi en ole nähnyt maan hallituksen antavan kaupan suuntaan minkäänlaista painetta tilanteen korjaamiseksi.

Uhkakuvista huolimatta toivotan jokaiselle alueemme tuottajalle tarmoa ja onnistumisia toukotöihin sekä suosiollisia säitä. “Hän säät ja ilmat säätää ja viljan vartuttaa.” Se asia ei ole muuttunut vuosisatojen aikana.

Artikkeli Ruoan alku on toukotöissä julkaistiin ensimmäisen kerran Kansanedustaja Timo Mehtälä.