Vaikka työtilanne on hyvä ja lainanhoitokykyä löytyy, vastaus on yhä useammin ei. Kielteinen kanta on sitä varmempi, mitä kauemmas kaupungista mennään.

Tämä on käsittämätöntä varsinkin ottaen huomioon sen, että suomalaiset ovat todella säntillisiä asuntolainojen maksajia. Riskit realisoituvat pankille äärettömän harvoin. 

Muistan 1990-luvun loppupuolelta, kuinka pankinjohtaja kävi tarjoamassa kotona lainaa investointia varten. Oi niitä aikoja.

Pankit ovat siis alkaneet harjoittaa aluepolitiikkaa sen sijaan, että toimittaisivat tehtäväänsä. Mutta miksi?

Ongelman ydin on, että pankit eivät luota asuntojen arvon säilymiseen etenkään maaseudulla. Tämä johtuu ainakin matalasta syntyvyydestä ja heikentyneestä työtilanteesta.

Pankit laskevat siis asuntojen vakuusarvot pieniksi, ja lapsista kertyvät kustannukset taas suhteettoman suuriksi. Myös vaadittu omarahoitusosuus nousee usein tavallisen perheen ulottumattomiin. Kaiken huipuksi vanhempien henkilötakauskaan ei kelpaa nuoren perheen kodin rahoittamiseen.

Tästä syntyy noidankehä. Kun uusia taloja ei rakenneta eivätkä vanhat liiku, alueen asuntojen vakuusarvot laskevat entisestään. Sen jälkeen pankilla on taas yksi peruste lisää olla myöntämättä lainaa.

Näin puoli Suomea saadaan hiljalleen tyhjenemään. Samalla jää toteutumatta monen perheen unelma siitä, että saisi kasvattaa lapsiaan hiukan väljemmissä oloissa. Myös huoltovarmuus ja turvallisuus kärsivät.

Tilanteeseen tarvitaan ratkaisu. Siksi olen laatinut toimenpidealoitteen lapsiperheille tarkoitetun korkotukilainan käyttöön ottamiseksi.

Ajatuksena on, että valtio tukisi lapsiperhettä korkokustannusten maksamisessa, jos lainan korko ylittää määritellyn tason. Tämä voisi rohkaista pankkeja lainan myöntämisessä. Samalla pankin riski luottotappioista merkittävästi pienenee.

Samalla korkotukilaina vauhdittaisi pahasti kärsinyttä rakentamista ja vahvistaisi koko Suomen elinvoimaa.

Näin Suomessa on tehty ennenkin. Sotien jälkeen aravalainat mahdollistivat oman kodin rakentamisen valtavalle määrälle suomalaisia. Vielä aloittaessani maatalousvirkamiehenä 1980-luvun lopulla korkotukilainoilla rahoitettiin maaseudulle tavallisten ihmisten asuinrakennuksia.

Nykyinen ASP-järjestelmä auttaa ensiasunnon ostajia. Kasvavan lapsiperheen ongelma on kuitenkin usein juuri se, että ensimmäinen asunto on jo hankittu ja tarvittaisiin seuraava, suurempi koti.

Perheellä pitää olla oikeus päättää itse, missä asua ja lapsensa kasvattaa. Korkotukilaina voisi olla oiva työkalu auttaa pankkeja taas muistamaan, mikä niiden perustehtävä on. 

Artikkeli Korkotukilainaa lapsiperheille julkaistiin ensimmäisen kerran Kansanedustaja Timo Mehtälä.

Keskustan vastustus oppositiosta käsin oli ankaraa, ja hanke saatiin kaadettua. Kunnan koko ei ratkaise sen taloudellista menestymistä.

Nyt näyttää siltä, että tekeillä on taas kuntauudistus, mutta sitä ei sanota ääneen. Suomen kunnat ajetaan lahtipenkkiin laeilla, leikkauksilla ja ankaralla keskittämisellä. Viime vuonna valtion toimipisteistä joka neljäs lakkautettiin.

Istuva hallitus on tähän mennessä on leikannut kuntien valtionosuuksia noin 250 miljoonalla eurolla. Tämä vaikuttaa suoraan siihen, miten kunnat voivat palveluitaan järjestää. 

Kaikkein tärkeimmän asian, eli kuntien valtionosuusuudistuksen tekemisen, hallitus hylkäsi kokonaan viime vuoden lopulla. Tämä oli kuntakentälle todella paha isku.

Juuri nyt käsittelyssä on niin sanottu hankintalain uudistus. Kuulostaa harmittomalta ja byrokraattiselta, mitä se onkin. 

Lain tavoitekin on hyvä: parantaa julkisen sektorin tehokkuutta, vahvistaa alueellista elinvoimaa ja edistää yrittämisen edellytyksiä. 

On kuitenkin käymässä juuri päinvastoin. Toteutuessaan laki tulee johtamaan pienten kuntien pakkoliitoksiin, kustannusten kasvuun ja alueellisen elinvoiman heikentymiseen. 

Valtiovarainministeriö, joka on valtion taloudenhoidossa korkein auktoriteetti, on lausunut seuraavasti: “Hankintalain muutos lisää kustannuksia ja byrokratiaa, ei luo markkinoita ja vaarantaa kyberturvan.”

Hankintalakiin on tullut prosessin aikana 700 lausuntoa, joista monissa kritiikki on yhtä ankaraa. Mikä laissa sitten on näin pahasti pielessä?

Hankintoja varten ja palvelujen tuottamiseksi kunnat perustavat ns. in house -yhtiöitä. Usein omistajina on useita kuntia, ja omistus jakautuu kunnan koon mukaan.

Nyt hallitus esittää omistusosuuden vähimmäisrajaksi 10 %. Se on kopioitu suoraan kokoomuksen poliittisesta ohjelmasta. Järkeviä perusteita säännölle ei ole.

Rajaus tekisi mahdottomaksi muutaman prosentin omistusosuuden, mikä on täysin tavallista pienten kuntien kohdalla, koska niillä palveluiden käyttötarve on suuria vähäisempi.

Lain seurauksena lukemattomia palveluita pitäisi järjestää kokonaan uusiksi. Vaakalaudalla olisivat erityisesti ICT-palvelut, joihin kaikkialla Suomessa ei riitä osaajia.

Pienille kunnille lankeaisi myös satojen miljoonien tai jopa miljardiluokan lisälasku. Tilanne ajaisi monen kunnan konkurssiin, palvelut vaaraan ja kyberhyökkäysten kohteiksi.

Kaikesta huolimatta hankintalain uudistus puksuttaa eteenpäin. Suurkuntamalli on lähellä toteutumistaan. 

Talousvaliokunnassa on viimeinen mahdollisuus poistaa 10 % sääntö. Sitä tulen esittämään.

Artikkeli Pienet kunnat ajetaan lahtipenkkiin julkaistiin ensimmäisen kerran Kansanedustaja Timo Mehtälä.

Sotien jälkeen Suomi oli runneltu maa. Lappi oli konkreettisesti tuhottu maan tasalle. Hirvittävän moni oli kuollut tai vammautunut – fyysisesti, henkisesti tai molempia. 

Itsenäisyys oli kuitenkin säilytetty. Ja mikä tärkeintä, ihmisillä oli tallella halu elää. Ilo rauhasta konkretisoitui valtavana jälleenrakennustyönä ja suurena lasten määränä. 

Sotakorvausten maksaminen oli raskasta, mutta samalla se kehitti suomalaista metsä- ja konepajateollisuutta valtavin harppauksin. Tuottavuus moninkertaistui.

Valtavan aherruksen, jälleenrakentamisen hengen, tuloksena syntyi suomalainen hyvinvointivaltio, josta me olemme näihin päiviin saakka saaneet nauttia. Saavutus on lähtökohdat huomioon ottaen ihme.

Nyt olemme murroskohdassa. Hyvinvointivaltio on hiljalleen ajautunut pahoihin talousvaikeuksiin. Nyt kaikki puolueet oikealta vasemmalle pohtivat, mistä voisimme säästää.

Säästää pitää, mutta mitkä ovat tavoitteemme? Onko meillä visio siitä, miten haluaisimme uudistaa yhteiskuntaamme?

Ensinnäkin pitää varoa, ettemme säästämällä tuhoa taloutemme edellytyksiä. Viime viikolla keskusteltiin siitä, pitäisikö maaseudun huonokuntoiset asfalttitiet jättää sorapinnalle. Tämä vahingoittaisi puun, ruoan ja energian kuljettamista vakavalla tavalla. Se olisi Suomelle vahingoksi. 

Säästäminen ei myöskään saa tehdä maakunnissa asumisesta mahdotonta. Jos maakuntien palveluita ja vaikkapa tieverkostoa ajetaan alas, tehdään itseään toteuttavia ennusteita.

Samalla itäisestä ja pohjoisesta Suomesta tulisi pelkkä energia- ja ruokareservaatti etelän tarpeisiin. Olisiko se oikein saati järkevää?

Liian vähän puhutaan lisäksi siitä, mistä saisimme talouskasvua ja tuottavuutta. Ja tuskin lainkaan pohditaan, mitä voisimme ajatella kokonaan uusiksi. 

Esimerkiksi me kotieläintuottajat joudumme raportoimaan samat asiat kahdelle eri hallinnonallalle. Valtava määrä yrittäjien ja viranomaisten työaikaa ja rahaa kuluu täysin turhaan.

Byrokratiaa riittää varmasti myös muilla aloilla, joita en niin tarkkaan tunne. Sääntöjä pitää olla, mutta Suomessa on useassa kohden menty liian pitkälle. Etenkin pienyrittäjien hyvinvointi on koetuksella. 

Tästä seuraa useita ongelmia: tuottavuus kärsii, yrittäjien motivaatio ja toimintakyky samaten. Potentiaalia jää paljon lunastamatta ja veroeuroja saamatta.

Uutta ajattelua tarvittaisiin muuallakin, esimerkiksi perhepolitiikan puolelta. Vision pitää olla, miten saisimme perheystävällisyyttä ja syntyvyyttä paremmaksi. 

Suomi on noussut pahemmastakin pinteestä. Tästäkin noustaan, kunhan koko maa pidetään mukana. Silloin ihmisillä on halu yrittää ja tehdä työtä. Jälleenrakentamisen henki toteutuu.

Artikkeli Nyt tarvitaan jälleenrakentamisen henkeä julkaistiin ensimmäisen kerran Kansanedustaja Timo Mehtälä.

Puheeni keskeinen viesti oli huoli siitä, että energia- ja ilmastopolitiikkaamme ei juuri nyt tunnu johtavan kukaan. Hallituksen strategiassa lähtökohdaksi on otettu hiilineutraalisuuden saavuttaminen. Ilmastopolitiikka on isännän asemassa, ja energiapolitiikka sekä huoltovarmuus on jätetty rengin rooliin.

Päästöjen vähentäminen ja uusiutuvan kotimaisen energian lisääminen ovat lähtökohtaisesti kannatettavia asioita. Mutta tosiasia on, että ulko- ja turvallisuuspoliittinen ympäristömme on rajusti muuttunut, eikä tätä huomioida energia- ja ilmastopolitiikassa riittävästi.

Esinnäkin pitää muistaa, että energiaa tarvitaan sekä sähkön että lämmön tuottamiseen. Molempien riittävyydestä pitää huolehtia kaikissa olosuhteissa.

Sähköntuotantokapasiteetti on viime vuosina kasvanut merkittävästi tuulivoiman, Olkiluoto 3:n käynnistymisen ja uusien Ruotsin siirtoyhteyksien ansiosta.

Samalla sähkönkulutuksen arvioidaan kasvavan voimakkaasti sähköautojen, datakeskusten ja lämmöntuotannon sähköistymisen myötä.

Pullonkaula on jo nyt sähkönsiirto. Tälläkään hetkellä Pohjois-Suomen sähköä ei täydellä teholla saada siirrettyä etelään. 

Ei myöskään olisi oikein, jos Pohjois-Suomesta tehtäisiin tuotantoreservaatti kehä kolmosen ja datakeskusten tarpeisiin. 

Tällä hetkellä niin Fingrid kuin jakeluverkkoyhtiöt nostavat kädet pystyyn lähiajan sähkönsiirtorakentamisen kanssa. Verkonrakentamisen aikataulu on jopa 7-8 vuotta.

Tämä korostaa hajautetun energiajärjestelmän merkitystä: energiaa täytyy tuottaa siellä, missä sitä myös tarvitaan.

Toinen vakava ongelma liittyy lämmöntuotantoon, joka on yhä enemmän sähkön varassa. Polttoon perustuvia CHP-laitoksia on purettu, ja monen kaupungin kaukolämpö tuotetaan nyt sähkökattiloilla. Jos sähkönsiirtoon tulee häiriö, koko kaupunki kylmenee.

Tänä talvena turvetta on jouduttu ajamaan lämpölaitoksiin täydellä teholla vastoin suunnitelmia. Ilman turpeen toimittajia olisi ollut hätä kädessä. 

Kurssia on pakko korjata. Erinomainen lämmöntuottaja energiaturve pitää säilyttää vähintään huoltovarmuuskäytössä.

Samalla kotimaista energiaomavaraisuutta, kuten biokaasun tuotantoa, pitää vahvistaa. Biokaasu tukee myös maaseudun elinvoimaa ja on tärkeä osa hajautettua energiantuotantoa.

Myös pienydinvoima voi olla osa ratkaisua, mutta sen toteutuminen vie aikaa. Juuri nyt tärkeintä on varmistaa, että olemassa olevaa kapasiteettia ei enää poisteta käytöstä.

Sähkö, lämpö ja ruoka muodostavat perustan huoltovarmuudelle, jonka pitää olla isäntä talossa.

Artikkeli Onko huoltovarmuus isäntä vai renki? julkaistiin ensimmäisen kerran Kansanedustaja Timo Mehtälä.

Laitos käynnistyi vuonna 1989, samana vuonna, kun me aloitimme yritystoiminnan Kytökylässä. Turve tuotti sähköä valtakunnanverkkoon ja työtä sekä toimeentuloa alueen elinkeinoille vuosikymmenten ajan. 

Viime aikojen huippukorkealla sähkön hinnalla turvevoimalaitos tuottaisi vuorokaudessa 1,9 miljoonaa euroa tuloa sähkönmyynnistä. Valitettavasti tämä jää haaveeksi, koska laitoksen kattila ja turbiini pilkottiin rautaromuksi vuonna 2023. Vastaavan mittaluokan investointia Haapavedelle tulee tuskin koskaan. 

Turvevoimalaitoksen perustaminen juuri 1980-luvun lopulla ei ollut sattumaa. Taustalla oli “öljykriisi” eli öljyn hinnan voimakas nousu. Moni muistaa, miten koteihin tehtiin “energiaremontteja”. Sisäkattoja laskettiin ja seiniä lisäeristettiin, jopa ikkunoita tukittiin.

Riippuvutta haluttiin vähentää myös kivihiilestä, joka tuli korvata kotimaisella polttoaineella. Haapaveden laitoksen suunnittelukriteerinä olikin, että sähköntuotantokustannusten tulee olla halvempaa kuin kivihiiltä käytettäessä. Kyse oli siis huoltovarmuudesta ja hinnasta. 

Jos oli energiamarkkina murroksessa 1980-luvulla, niin sama tilanne on myös nyt. Kivihiilen ja turpeen polttaminen on Suomessa loppunut käytännössä kokonaan päästökaupan vuoksi. Nyt myös puun poltto vähenee, kun polttokattiloita vaihdetaan sähkökattiloiksi. 

Muutos näkyy: vuosituhannen alussa uusiutuvien energialähteiden osuus oli 20 %. Vuonna 2025 osuus oli jo 57 %. Varsinkin tuulivoiman kasvu on ollut huimaa viimeisen 10 vuoden aikana. Vastaavasti vesivoiman tuotanto on jonkin verran vähentynyt.

Meillä sähkö on keskimäärin hyvin halpaa, mutta sääriippuvaisen tuotannon vuoksi hinta vaihtelee voimakkaasti. Pakkasjaksojen aikana olemme yhä täysin tuontienergiasta riippuvaisia. Ilman vahvoja Ruotsin siirtoyhteyksiä olisimme pulassa. 

On selvää, että tilanne pitää korjata. Mutta onko meillä suunnitelmaa siihen? Lisäydinvoima ratkaisisi ongelman pidemmällä aikavälillä, mutta olisiko hallituksen ohjelmassaan lupaama kapasiteettimekanismi ratkaisu tähän hetkeen? Sen avulla luotaisiin uutta tuotantoa talven kylmiin pakkasjaksoihin. Onko lupaus toteutumassa? 

1980-luvulla Suomi päätti satsata kotimaiseen turpeeseen. Huoltovarmuus vahvistui, ja voimalaitokset loivat vakautta sekä ja turvaa ympäri maata. Mikä on ratkaisumme tänään?

Artikkeli Energiakriisi ennen ja nyt – mikä on tämän päivän ratkaisu? julkaistiin ensimmäisen kerran Kansanedustaja Timo Mehtälä.

Hallitus päivitti viime vuonna sähkömarkkinalain ja kirjasi siihen tehomaksun. Tavoitteena on tasata sähkön käyttöä ja turvata sähköverkon toiminta. Ajatus on sinänsä hyvä.

Hallitus kuitenkin mokasi – tai jätti täysin tietoisesti kirjaamatta lakiin mitään reunaehtoja tehomaksulle. Nyt Energiaviraston valmistelema malli tarkoittaisi, että tehomaksu osuisi käytännössä jokaiselle omakotitaloasujalle.

Energiaviraston mallin mukaan tehomaksu astuisi voimaan, jos kulutus ylittää viisi kilowattia yhdenkin 15 minuutin aikana kuukaudessa. Siis yksi vartti saunanlämmitystä, yhtäaikaista uunin ja hellan käyttöä tai muuta hyvin arkipäiväistä johtaisi kymmenien eurojen lisämaksuun. Tämä on epäoikeudenmukaista.

Lisäksi malli on kelvoton ohjaamaan ihmisten kulutuskäyttäytymistä. Tehomaksu kun ei kohdistu todellisiin kulutushuippuihin, vaan tavalliseen arkeen.

Ei ihme, että myös hallituspuolueiden kansanedustajat ovat nousseet mallia vastaan. He unohtavat vain kertoa, että ovat itse päättäneet tämän lain säätää.

Jos tehomaksu tulee, kilowattirajaa pitää nostaa ja maksun pitää perustua pidemmän ajan keskiarvoon, kuten Omakotitaloliitto on esittänyt. Lisäksi nykyinen pääsulakekokoon perustuva käyttöpaikkamaksu pitää poistaa, koska se on jo tehomaksu. Kahta päällekkäistä tehomaksua ei tarvita. Sähkön siirtohinnat ovat nousseet 2000-luvulla valtavasti jo muutenkin.

Keskustelu kuvaa sähkömarkkinoiden murrosta: kansalaisia kehotetaan lisäämään sähkön käyttöä esimerkiksi sähköautoja hankkimalla, mutta samaan aikaan vaaditaan vähentämään kulutusta aika ajoin.

Nykyhetkestä käsin on vaikea muistaa, että vielä alle 10 vuotta sitten moni ei edes tiennyt sähkösopimuksensa hintaa saati sopimustyyppiä. Ei tarvinnut, koska hinnat olivat vakaat.

Sähkö on perushyödyke, jota ilman ei kukaan pärjää. Silti sähkön huomisen hinta tiedetään vasta tänään, ja hintavaihtelut ovat rajuja.

Vaihtelevat hinnat ovat tulleet jäädäkseen, mutta jokin tolkku niissäkin pitää olla. Kansalaisen pitää pystyä luottamaan siihen, ettei tavallinen arki johda perikatoon, kun sähkölasku kolahtaa postilaatikkoon.

On myös fakta, etteivät tavalliset talonomistajat ole se ryhmä, joka sähköverkkoa kuormittaa. Sen sijaan datakeskukset ja kaupunkien kaukolämpöä tuottavat sähkökattilat rasittavat verkkoa raskaasti.

Hallitus on luvannut, että tehomaksu ei johda rahastukseen. Parempi ratkaisu olisi kuopata koko malli. Muistissa on, miten viime vuosikymmenellä luvattiin, että sähkönsiirtoyhtiö Carunan myynti ulkomaille ei johda rahastukseen. Toisin kävi.

Silloinkin pääministeripuolue oli kokoomus. Nyt on näytön paikka. 

Artikkeli Sähkön tehomaksu on hallituksen aikaansaannos – ja suuri virhe julkaistiin ensimmäisen kerran Kansanedustaja Timo Mehtälä.

On paikallaan vielä luoda silmäys poikkeuksellisiin tapahtumiin, joita viimeisen vuoden aikana jouduimme – ja saimme – todistaa. 

Taistelu Oulaskankaan puolesta alkoi jo 1,5 vuotta sitten keväällä, kun hallitus julkisti suunnitelmansa sairaalapalvelujen karsimisesta ympäri Suomen.

Oulaskangas oli lakkautettavien listalla, vaikka säästöjä etsinyt sairaalaverkkotyöryhmäkään ei sellaista ollut esittänyt. Yllätys oli siis suuri, ja asiasta nousi välitön meteli. 

Koko viime syksyn ajan kaikui Pohteen virkajohdon, jokaisen alueemme puolueen sekä alueen asukkaiden yhteinen ja yksimielinen viesti hallitukselle: Älkää lakkauttako Oulaskankaan yöpäivystystä. Perinteistä hallitus-oppositio-jakoa asiassa ei ollut.

Kirjoitin myös itse keväästä 2024 alkaen useita kolumneja ja käytin eduskunnassa lukuisia puheenvuoroja, joissa avasin tilannetta ja vetosin kerran toisensa jälkeen kollegoihini hallituspuolueissa.

Mikään ei auttanut. Alueemme hallituspuolueiden kansanedustajat eivät missään vaiheessa vastustaneet äänekkäästi lakkautusaikeita – toisin kuin Kouvolassa, jossa näyttävän kapinan lopputuloksena yöpäivystys säilyi. 

On syytä ymmärtää, että tämä olisi ollut Oulaskankaankin tilanteessa ainoa keino, jolla yöpäivystyksen olisi todella voinut pelastaa. 

Suunnitelmien vastustamisen sijaan jotkut kansanedustajista jopa vähättelivät asian merkitystä ja levittivät toistuvasti virheellisiä väittämiä, jotka hämmensivät ihmisten mieliä. 

Vuoden 2024 joulukuussa eduskunta hyväksyi sairaalaverkkolain vain kolmen äänen erolla. Oulaskankaan yöpäivystys määrättiin suljettavaksi 1.10.2025 alkaen.

Alueemme ihmiset kokivat päätöksen järjettömänä sekä erittäin epäoikeudenmukaisena. Asiaa perusteltiin säästöillä, mutta alusta asti oli selvää, että niitä ei syntyisi. Syitä on useita: väestöpohja on suuri, lapsiperheitä on todella runsaasti ja Ouluun on maakunnan etelälaidalta yli 200 kilometriä.

Lisäksi vastaamatta jäi se, miksi hallitus ei voinut antaa hyvinvointialueiden itse päättää palveluistaan. 

Ei siis ihme, että vuoden 2025 alussa perustettu kansalaisaloite yöpäivystyksen puolesta saavutti pikavauhtia vaaditut 50 000 allekirjoitusta. 

Hyvinvointialueen johto, sen valtuutetut ja kuntien päättäjät lähtivät tukemaan kansalaisaloitetta julkisesti. Jotain kertoo sekin, että jopa Oulun Kokoomus tuki aloitetta voimakkaasti.

Kansalaisaloitteen ympärille syntyi vuoden mittaan aito kansanliike. Ihmiset todella kokivat asian omakseen. Näin ei olisi käynyt, jos kannatus ei olisi ollut laajaa yli puoluerajojen. Hoito on asia, joka tulee jokaista ihmistä todella lähelle. 

Kansalaisaloitteet menevät äärettömän harvoin läpi. Näin ei käynyt tälläkään kertaa. Se on valitettavaa.

Joka tapauksessa oli hienoa nähdä, miten ihmiset aktivoituivat tärkeän asian puolesta. Se on elävän kansalaisyhteiskunnan merkki. 

Kokoomus ja perussuomalaiset päättivät sammuttaa Oulaskankaan yöpäivystyksen valot. Se on tosiasia, joka ei tule unohtumaan. 

Aika näyttää, millaisia murheita päätös aiheuttaa. Nähtäväksi myös jää, millaisia korvaavia palveluja alueelle saadaan. 

Artikkeli Oulaskankaan kansalaisaloite yhdisti alueen ihmiset julkaistiin ensimmäisen kerran Kansanedustaja Timo Mehtälä.

Vuoden 2024 syksyllä hallitus lakkautti useita yöpäivystyksiä ympäri maan. Yksi näistä oli Oulaskangas.

Oulaskankaan päätyminen listalle keväällä 2024 oli täysi yllätys. Oulaskangas ei ollut mukana edes säästöjä etsineen sairaalaverkkotyöryhmän selvityksessä.

Kun asiaa käsiteltiin sosiaali- ja terveysvaliokunnassa viime vuonna, kävin erittäin selväksi, että yöpäivystyksen lakkauttamista ei hallituksen lisäksi kannattanut kukaan.

Asiaa ei sen enempää tarvitse ihmetellä: Oulun eteläisen alueen valtavat etäisyydet ja erittäin laaja 126 000 ihmisen väestöpohja kertovat kaiken oleellisen.

Laskelmat todistivat, että yöpäivystyksen lakkauttaminen tulisi lisäämään kustannuksia, kun taksi- ja ambulanssiralli Ouluun kiihtyisi. Lisäksi riskitilanteet lisääntyisivät. 

Eteläisen alueen kuntien kaikki puolueet, hyvinvointialueen kaikki puolueet sekä virkajohto yrittivät puhua järkeä hallitukselle sekä alueemme hallituspuoleiden kansanedustajille. 

Mikään ei auttanut. Suureksi pettymykseksi alueemme perussuomalaiset ja kokoomuslaiset kansanedustajat eivät joukolla asettuneet yöpäivystystä puolustamaan. Niinpä Oulaskankaan kohtalo sinetöitiin eduskunnassa 17.12.2024 vain kolmen äänen erolla. 

Alueemme äänestäjät eivät tätä hyväksyneet. Helmikuussa 2025 perustettu ja erittäin ansiokkaasti laadittu kansalaisaloite keräsi hyvin nopeasti vaadittavat 50 000 allekirjoitusta ja eteni eduskunnan käsittelyyn. Toivo heräsi.

Moni seurasi verkosta julkista kuulemistilaisuutta, joka järjestettiin eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa syyskuussa 2025. Aloitteen alullepanijat perustelivat vastaansanomattomasti yöpäivystyksen tärkeyden. Suuri kiitos teille. 

Valitettavasti sosiaali- ja terveysvaliokunta päätti äänin 9-8 esittää aloitteen hylkäystä. Oulaskankaan lopullinen kohtalo ratkaistaan äänestyksessä eduskunnan suuressa salissa ensi viikolla.

Sinulla on siis vielä aikaa vaikuttaa juuri oman edustajasi mielipiteeseen. Aloite menee läpi, jos oman alueemme hallituspuolueiden kansanedustajat äänestävät sen puolesta. 

Itse ajattelen asiaa näin: Suomessa on edustuksellinen demokratia. Se tarkoittaa sitä, että kultakin alueelta äänestetään ihmisiä eduskuntaan edustamaan kansaa ja erityisesti oman alueen tärkeitä asioita.

Usein asiat ovat hyvin monimutkaisia, ja edustaja ei voi millään miellyttää kaikkia. Mutta tällä kertaa asia on hyvin, hyvin yksinkertainen: Oulaskankaan yöpäivystys on alueellemme välttämätön.

Meitä maakuntien asioita puolustavia edustajia on todella vähän. Jos me emme pidä alueemme puolta yhdessä, kuka sen sitten tekee? 

Artikkeli Oulaskankaan kohtalo sinetöidään muutaman äänen erolla julkaistiin ensimmäisen kerran Kansanedustaja Timo Mehtälä.

Suomessa on laaja yhteisymmärrys myös siitä, että kotimaista ruokaa tulee olla saatavilla. Tämäkin on oikeus, joka suomalaisille kuuluu. Silti kotimainen tuotanto, erityisesti kotieläinpuolella, on vakavasti uhattuna.

Maatiloja lopetetaan hälyttävää vauhtia. Uutena ilmiönä myös nykyaikaisia tiloja suljetaan talousvaikeuksien tai jatkajan puutteen vuoksi. Tästä on ajankohtaisia esimerkkejä myös Sievissä.

Jo nyt on selvää, että riippuvuus tuontiruoasta tulee kasvamaan merkittävästi. Levottomassa maailmanajassa tämä on vakava ongelma. Kovan paikan tullen kyse on kansamme selviämisestä.

Arkikielessä puhumme ”nälästä” usein, mutta useimmilla elossa olevilla suomalaisilla ei onneksi ole kokemusta sen todellisesta merkityksestä. Oikeus ruokaan on täällä toteutunut jo pitkään hyvin.

Kuitenkin jauhelihahyllyjen tyhjeneminen osoitti konkreettisesti, että elämme kädestä suuhun. Varastot ovat pienet, eikä Euroopassakaan ole ylimääräistä ruokaa. Kansalaisten ruokkiminen on viljelijöiden päivittäisen työn varassa.

Onkin käsittämätöntä, että maassamme on poliitikkoja ja puolueitakin, jotka haluaisivat ajaa alas kotieläintuotannon, useimmiten ilmastosyistä. 

Monet tuottajat tekevät tärkeää työtä näyttämällä somessa, miten hyvin Suomessa kohdellaan tuotantoeläimiä ja kuinka puhdasta ruokaa tuotetaan. Suuri kiitos teille.

Maatalouden vastustajien lisäksi alituisena vaarana on tehokkaiden toimien puute. Elinvoimaisen maatalouden puolustaminen vaatii työtä, ja hallituksella on tässä keskeinen rooli.

Tuottajana olen seurannut alaa yli 35 vuotta. Keskustan lisäksi maatalouden todellisia puolustajia on vähän, ja paini EU:n kanssa on ollut jatkuvaa, vaikka se on tarjonnut alalle kohtuullisen vakaan tukijärjestelmän.

Nykyinen hallitus lupasi aloittaessaan, että kannattavuuden parantamiseksi ja kassakriisin ratkaisemiseksi tehdään vaikuttavia toimenpiteitä. Lisäksi luvattiin, ettei kansallisilla päätöksillä nosteta maatalouden kustannuksia.

Lupaukset eivät ole toteutuneet. Kannattavuuden parantamiseksi ei ole tehty mitään toimenpiteitä.

Kustannuksia taas on nostettu muun muassa lupamaksujen korotuksilla ja biokaasun tuottajien todennusvelvoitteella. Myös yleisen ALV-kannan korotus ja rehun ALV:n lasku lisäsivät tilojen kassavajetta.

Samalla viime vaalikauden viljelijöiden kustannuksia alentavat ja myös tuloja lisäävät toimet loistavat nykyisen hallituksen päätöksissä poissaolollaan.

Hyvät hallitusohjelmakirjaukset ja suuret puheet erityisesti somessa eivät auta, jos käytännön toimet jäävät tekemättä.

Vielä on mahdollisuus näyttää.

Hyvää alkanutta sadonkorjuusyksyä kaikille tuottajille!

Artikkeli Ruoka ei tule lautaselle itsestään julkaistiin ensimmäisen kerran Kansanedustaja Timo Mehtälä.

Olen eduskunnan talousvaliokunnan jäsenenä seurannut energia-asioita läheltä. Lähes viikottain valmistelemme aiheeseen liittyvää lausuntoa tai mietintöä. Kaikki ovat liittyneet uusiutuvaan energiaan.

Kun puhutaan energiasta, on muistettava kaksi pääasiallista energiantarvetta: lämpö ja sähkö.

Sähköä tuottavat ydin-, vesi-, tuuli-, aurinkovoima sekä CHP-laitokset.

Lämpöenergia on suurelta osin puuperäistä. Jopa 48 % lämmöstä tuotetaan metsäpolttoaineella, teollisuuden puutähteillä ja muulla biomassalla. Myös uusiutuvaa energiaa käyttävät sähkökattilat yleistyvät koko ajan syrjäyttäen polttolaitoksia. 

Fossiilisten käyttö vähenee siis koko ajan, koska päästökauppa tekee ne kalliiksi. Kivihiilen, maakaasun ja öljyn käyttö on romahtanut. Turpeen osuus lämmityskäytössä on tippunut 5 %:iin. Hukkalämmöllä tuotetaan jo kolminkertaisesti turpeen tuottama energiamäärä lämpölaitoksiin. 

Turpeen energiakäyttö nousee kuitenkin ajoittain pinnalle johtuen valtavasta energiaresurssista, joka Suomen soilla on. Aihe houkuttaa populismiin ja löysiin lupauksiin.

Perussuomalaiset lupasi viime vaalien alla turvetuottajille, että päästökauppa keskeytetään, turpeen energiavero poistetaan ja turpeesta tulee uusiutuva luonnonvara. 

Lupaukset olivat aivan mahdottomia, eivätkä päätyneet hallitusohjelmaan. Ne eivät tule etenemään.

Tosiasiassa yksikään puolue ei ole viime vuosina ajanut aktiivisesti turpeen energiakäytön palauttamista – yksittäisiä kansanedustajia lukuun ottamatta. 

Olen itse puolustanut turpeen käyttöä valiokunnassa joka käänteessä energia-, kasvu- ja kuiviketurpeen osalta, koska sen merkitys maaseudulla on valtava.

Kuitenkin energiaturpeen asema sinetöitiin jo 20 vuotta sitten, kun EU:n päästökauppalaki luotiin. Kun päästöoikeuksien hinta nousi muutama vuosi sitten voimakkaasti, romahti myös turpeen käyttö.

Turpeen äänestäminen eduskunnassa uusiutuvaksi ei muuttaisi mahdollisuuksia turpeen energiakäyttöön. Se kun ei vaikuta päästökauppaan, joka on turpeen hinnan nousun syy.

Jos polttoturve halutaan takaisin, hallituksen pitäisi aloittaa neuvottelut turpeen irrottamiseksi päästökaupasta ja samoin Pariisin ilmastosopimuksesta. Silloin sen kotimainen käyttö voisi lisääntyä. 

Fakta on, että asia tuskin etenisi EU:ssa. Käytännössä energiaturpeen palauttaminen edellyttäisi eroamista EU:sta. Nähtäväksi jäisi, palauttaisiko se turvetta energiakäyttöön.

Hallitus voisi tietysti poistaa turpeen energiaveron tai nostaa sen verotonta käyttömäärää, kuten viime kaudella tehtiin ministeri Lintilän johdolla. Veron poisto ei kuitenkaan alentaisi turpeen hintaa oleellisesti.

Turpeen osalta nyt olisikin tärkeintä varmistaa kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuus, koska niiden merkitys on valtava niin taimitarhoilla kuin kotieläintiloilla.

Artikkeli Turve houkuttelee populismiin julkaistiin ensimmäisen kerran Kansanedustaja Timo Mehtälä.