Suomessa on ollut hyvin kylmä vuoden alku. Viimeistään sähkölasku on siitä muistuttanut. Niinpä sopivaan saumaan tuli se, että tällä viikolla keskustelimme eduskunnassa energia- ja ilmastopolitiikasta.
Puheeni keskeinen viesti oli huoli siitä, että energia- ja ilmastopolitiikkaamme ei juuri nyt tunnu johtavan kukaan. Hallituksen strategiassa lähtökohdaksi on otettu hiilineutraalisuuden saavuttaminen. Ilmastopolitiikka on isännän asemassa, ja energiapolitiikka sekä huoltovarmuus on jätetty rengin rooliin.
Päästöjen vähentäminen ja uusiutuvan kotimaisen energian lisääminen ovat lähtökohtaisesti kannatettavia asioita. Mutta tosiasia on, että ulko- ja turvallisuuspoliittinen ympäristömme on rajusti muuttunut, eikä tätä huomioida energia- ja ilmastopolitiikassa riittävästi.
Esinnäkin pitää muistaa, että energiaa tarvitaan sekä sähkön että lämmön tuottamiseen. Molempien riittävyydestä pitää huolehtia kaikissa olosuhteissa.
Sähköntuotantokapasiteetti on viime vuosina kasvanut merkittävästi tuulivoiman, Olkiluoto 3:n käynnistymisen ja uusien Ruotsin siirtoyhteyksien ansiosta.
Samalla sähkönkulutuksen arvioidaan kasvavan voimakkaasti sähköautojen, datakeskusten ja lämmöntuotannon sähköistymisen myötä.
Pullonkaula on jo nyt sähkönsiirto. Tälläkään hetkellä Pohjois-Suomen sähköä ei täydellä teholla saada siirrettyä etelään.
Ei myöskään olisi oikein, jos Pohjois-Suomesta tehtäisiin tuotantoreservaatti kehä kolmosen ja datakeskusten tarpeisiin.
Tällä hetkellä niin Fingrid kuin jakeluverkkoyhtiöt nostavat kädet pystyyn lähiajan sähkönsiirtorakentamisen kanssa. Verkonrakentamisen aikataulu on jopa 7-8 vuotta.
Tämä korostaa hajautetun energiajärjestelmän merkitystä: energiaa täytyy tuottaa siellä, missä sitä myös tarvitaan.
Toinen vakava ongelma liittyy lämmöntuotantoon, joka on yhä enemmän sähkön varassa. Polttoon perustuvia CHP-laitoksia on purettu, ja monen kaupungin kaukolämpö tuotetaan nyt sähkökattiloilla. Jos sähkönsiirtoon tulee häiriö, koko kaupunki kylmenee.
Tänä talvena turvetta on jouduttu ajamaan lämpölaitoksiin täydellä teholla vastoin suunnitelmia. Ilman turpeen toimittajia olisi ollut hätä kädessä.
Kurssia on pakko korjata. Erinomainen lämmöntuottaja energiaturve pitää säilyttää vähintään huoltovarmuuskäytössä.
Samalla kotimaista energiaomavaraisuutta, kuten biokaasun tuotantoa, pitää vahvistaa. Biokaasu tukee myös maaseudun elinvoimaa ja on tärkeä osa hajautettua energiantuotantoa.
Myös pienydinvoima voi olla osa ratkaisua, mutta sen toteutuminen vie aikaa. Juuri nyt tärkeintä on varmistaa, että olemassa olevaa kapasiteettia ei enää poisteta käytöstä.
Sähkö, lämpö ja ruoka muodostavat perustan huoltovarmuudelle, jonka pitää olla isäntä talossa.
