Kunta- ja aluevaalit ovat täällä. Vaalit ovat yhteiskuntamme kulmakivi, eikä äänestämisen tärkeyttä voi kylliksi korostaa. Vaikka jokaisen valta äänestyskopilla on yhtä suuri, yhä harvempi valitettavasti käyttää oikeuttaan.
Vielä vuoden 1980 kunnallisvaaleissa 78,1 % äänesti. Sen jälkeen äänestysprosentti on ollut laskussa, ja viime vaaleissa 2021 saavutettiin pohjalukema, vain 55,1 %.
Miksi näin on käynyt, on varmasti monien asioiden summa. Yksi syy on, että monia politiikan nykymeno tympii: tölvimistä, tahallista väärinymmärtämistä ja viholliskuvien kylvöä riittää.
Viesti tuntuu olevan, että valitse puolesi. Oletko ystävä vai vihollinen? Väliin jääville ei tunnu löytyvän tilaa politiikassa. Keskinäinen luottamus, suomalaisen yhteiskunnan suurin pääoma, on rapautumassa.
Toki on niin, että politiikan luonteeseen kuuluu konflikti, koska siinä yritetään sovittaa yhteen keskenään eri mieltä olevien ihmisten tavoitteita. Demokratiassa tämä tapahtuu väkivallattomasti, mikä on valtavan hieno asia.
Samalla eri mieltä olevien sietäminen kuuluu sivistyneeseen poliittiseen kulttuuriin. Politiikassa on aina jännitteitä, mutta se ei saa tarkoittaa viholliskuvien kylvämistä. Asioiden kuuluu riidellä, ei ihmisten. Lieneekö tässä yksi nykyajan ongelmista?
Some-öyhötys on oma lukunsa, mutta myös eduskunnan kyselytunnilla meno on usein sellaista, että meidän 1300 sonnia pitävät vähemmän ääntä.
Minulla on käynyt vieraita seuraamassa kyselytuntia paikan päällä. Monille salin mölinä on ollut järkytys. En kai itsekään totu siihen koskaan.
Onneksi meno on tyystin erilaista valiokunnissa, joissa suurin osa eduskuntatyöstä tehdään. Siellä keskustelu ja yhteistyö on yleensä aina erittäin sujuvaa yli puoluerajojen.
Joka tapauksessa suomalaiset odottavat, että heidän asiansa etenevät, mutta siihen ei riitä pelkkä huutaminen ja riitely.
On esimerkiksi ehdottoman tärkeää, että alueen kansanedustajat ajavat oman alueensa asioita, koska toisella puolella Suomea niitä ei luultavasti ymmärretä. Siksi keskinäisen kunnioituksen säilyttäminen on todella tärkeää.
Suomella on monia ongelmia, mutta yksi suurimmista on mielestäni näköalattomuus. Hallituksen lasi on koko ajan puoliksi tyhjä, mikä on johtanut toivottomuutta lisäävien päätösten tekemiseen.
Suljetaan yöpäivystyksiä, leikataan vammaisilta, lapsiperheiltä ja maakuntien palveluista. Miksi? Koska ei haluta uskoa parempaan huomiseen.
Lopputuloksena ihmiset eivät uskalla kuluttaa ja yritykset eivät rohkene investoida. Surkeuden kierre syvenee.
Missä ovat vahvuutemme, ja miksi emme enää uskalla puhua niistä? Meidän täytyy kääntää katseet kohti toivoa ja saada talouden rattaat pyörimään, jos haluamme nähdä valon tunnelin päässä.
Hyvä paikka aloittaa on mennä äänestämään!
