Muistan, miten lapsen silmin vanhukset näyttivät todella vanhoilta. Huivipäiset, hampaattomat mummot. Kumarat, jäykästi kävelevät, sodan koulimat papat.
Tosiasiassa moni heistä oli vain jonkin verran vanhempi kuin itse olen tällä hetkellä. Vanhuus alkoi silloin paljon aiemmin, ja todella vanhoja ihmisiä oli erittäin vähän.
Ajat ovat muuttuneet. Suomi on kehittynyt omana elinaikanani niin valtavasti, että maahan on syntynyt kokonaan uusi ikäluokka, yli 90-vuotiaat. Heitä on nykyisin noin 60 000. Vuonna 2040 heitä ennustetaan olevan jo 140 000.
Yhä useampi elää siis pitkän ja varsin terveen elämän, ja se on hienoa. Mutta samaan aikaan vanhuus vaivoineen tulee väistämättä – se vain tulee paljon myöhemmin,
Muuttunut tilanne haastaa yhteiskuntaamme voimakkaasti. Suomessa on pitkään pidetty itsestäänselvyytenä, että jokainen saa tarvitsemansa hoivan ja hoidon vanhetessaan. Nyt tämä itsestäänselvyys murenee.
Yhä useammin hoivapaikkaa vanhainkodissa joutuu odottamaan kuukausikaupalla. Kotona ei enää pärjätä, mutta paikkaa ei löydy. Ambulanssi haetaan yhä uudestaan, kun vanhus kaatuu tai sairastuu. Samalla yhä useampi vanhus joutuu myös jatkohoitopaikkaan kauaksi kodistaan ja omaisistaan.
Tilanne on heikentynyt pitkän ajan kuluessa. Jokainen puolue on vastuussa. Kansan ikääntyminen ei ole tullut yllätyksenä kenellekään.
Mutta istuva hallitus on vastuussa siitä, mitä tehdään juuri nyt. Ja valitettavasti on niin, että kuluneen kahden vuoden aikana hallitus on päättänyt leikata hyvinvointialueiden rahoitusta yli kahdella miljardilla eurolla.
Tämä on pakottanut hyvinvointialueet karsimaan palvelujaan voimakkaasti ja irtinsanomaan henkilöstöä. Tämä näkyy aivan suoraan muun muassa vanhusten hoivassa.
Viime vaalikaudella kokoomus ja perussuomalaiset vaativat välikysymyksessään, että hoivapaikkoja pitää lisätä ja omaishoitajien asemaa pitää parantaa. Nyt, vaalikauden puolivälissä, on toimittu täsmälleen päinvastoin.
Onko suunta muuttumassa? Ei ole. Se tuli selväksi, kun viime viikolla keskustelimme arvokkaasta vanhenemisesta Keskustan välikysymyksen pohjalta. Hallitus ei aio perääntyä leikkauksistaan eikä antaa hyvinvointialueille lisäaikaa taloutensa sopeuttamiseen.
Nämä olisivat ne kaikkein tärkeimmät toimet, joilla voitaisiin aivan suoraan vaikuttaa muun muassa ikäihmisten palveluiden parantamiseen. Tätä me keskustalaiset olemme toistaneet hallitukselle kohta kaksi vuotta.
Myös poliittisesti riippumaton talouspolitiikan arviointineuvosto sanoo suoraan: hallituksen sote-linja ei ole taloudellisesti kestävä. Kun hoitoon ei pääse ajoissa, kustannukset kasvavat entisestään. On yksinkertaisesti järjetöntä leikata palveluista, joiden heikentyminen johtaa lopulta suurempiin menoihin.
Keskustan linja on selvä: jokaisen ikäihmisen pitää saada hoitoa silloin, kun sitä tarvitsee, ja mahdollisimman läheltä kotia.
Lopetetaan ikäihmisiltä leikkaaminen. Arvokas vanhuus on jokaisen oikeus ja meidän nuorempien on siitä pidettävä huolta.
