Viime aikoina on herättänyt laajaa keskustelua tapaus, jossa Hämeenlinnan kaupunki määrättiin maksamaan 1 500 euron hyvitys uskonnottomalle lapselle, joka oli kuunnellut uskonnollisia ja “uskontoon sitouttavia” lauluja koulun konserteissa.
Seurakunnan kuoro esitti useita kappaleita, joista osa oli hengellisiä. Osassa lauluja mainittiin ristiinnaulitseminen, kuolema ja syntien sovitus kristinuskon kautta.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi, että lapsen oikeutta olla osallistumatta uskonnolliseen sisältöön ei ollut riittävästi huomioitu, mikä johti korvausvelvollisuuteen.
Tapaus herättää minussa hämmennystä ja surua, mutta myös epätodellista oloa. Tapauksen häviäjinä ovat arkijärki, suomalainen kulttuuri ja kristinusko. 1500 euron korvaus tällaisesta tilanteesta on täysin kohtuuton.
Mitä tarkoitan? Lähdetään faktoista. Ensinnäkin kyse on merkittävästä ennakkotapauksesta. Lautakunnan päätös on juridisesti sitova. Päätökseen voi hakea muutosta ainoastaan hallinto-oikeuteen valittamalla. Juridinen linja on siis asetettu.
Toinen fakta on, että tämä tulee väistämättä vaikuttamaan koulujen tuleviin päätöksiin. Uskalletaanko jatkossa pyytää seurakunnan kuoroa laulamaan, tai ylipäänsä tehdä yhteistyötä seurakunnan kanssa? Millaisia vaatimuksia tulemme näkemään hyvin erilaisista tilanteista, joissa oppilas on kokenut joutuneensa syrjityksi?
Kolmas fakta on, että taustalla on maailmalta meille rantautunut woke-ilmiö, jossa monet asiat – osin perustellut, osin perusteettomat – nähdään yksilöä syrjivänä ja siten tuomittavana. Tässä ilmiössä tulisi etukäteen osata arvioida kaikkien asioiden osalta, miten vähemmistöä suojellaan.
Ilmiön vaikutusta kuvaa se, että yhdenvertaisuusvaltuutetun saamien yhteydenottojen määrä liittyen uskontoon koulussa on viisinkertaistunut vuodesta 2019. Samaan aikaan uskonnollisten tilaisuuksien määrä kouluissa on kuitenkin vähentynyt.
Woke-ilmiö sai nyt merkittävän voiton. Uskonnonvapauslakia on tässä tapauksessa tulkittu negatiivisen uskonnonvapauden näkökulmasta. Eli oikeudesta kieltäytyä uskonnon harjoittamisesta.
Olisiko aihetta kysyä, mitä on positiivinen uskonnonvapaus. Johtaako nykymeno siihen, että lapsiltamme viedään mahdollisuus kuulla kouluissa kristillistä sanomaa, kun sietokyky uskontoon liittyvissä asioissa on muuttunut näin olemattomaksi? En ole nähnyt yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan puuttuvan tällaiseen.
On hyvä muistaa, että kristillinen perinne on ollut osa suomalaista kulttuuria vuosisatojen ajan, ja sen tunteminen kuuluu kulttuuriseen yleissivistykseen. Perinne ilmentyy myös kouluissa: Suvivirttä lauletaan, jouluevankeliumia luetaan, ja joulu- ja kevätkirkoissa käydään. Näihin perinteisiin yhtyvät iloiten myös monet uskonnottomat.
Jos koulut poistavat kaikki viittaukset hengellisiin teemoihin, se hämärtää yhteiskuntamme perinteiden ja arvojen merkitystä.
Perustuslakivaliokunta on painottanut sitä, että yksittäinen virsi ei tee koulun juhlatilaisuudesta uskonnonharjoitusta. Tätäkin taustaa vasten tuntuu erikoiselta lautakunnan päätös.
Sellainen kansa, joka hylkää perintönsä, on tuuliajolla. Nähtäväksi jää, mitä tästä seuraa.
