Viime aikoina on keskusteltu turvepeltojen kohtalosta suomalaisessa ruoantuotannossa. Keskustelussa on korostunut ilmasto ruoantuotannon turvaamisen sijaan. Viljelijä ja hänen uhrauksensa peltoviljelyyn eivät ole mahtuneet keskusteluun.
Onneksemme uusi EU-komissio lähtee ajattelussaan enemmän pellon merkityksestä ruoantuotannon lähteenä. Muistamme hyvin viime komission linjaukset, jotka saivat Keski-Euroopan viljelijät barrikadeille ja aivan syystä.
Suomen turvepelloista suurin osa sijaitsee Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Samalla alueella Ylä-Savo mukaan lukien sijaitsee valtaosa maamme nautakarjataloudesta. Nautakarjan perusrehu on nurmirehu, joka siis tuotetaan myös silloin merkittävältä osin turvepelloilla.
Yleisellä tasolla keskustelu turvepelloista tahtoo hukkua tietämättömyyteen. Ensimmäiseksi suurin osa ei tiedä, mikä on turvepellon määritelmä ja tutkijatkin ovat sekaisin joko tarkoituksella tai tahtomattaan asiasta. Joidenkin mielestä jokainen väriltään tumma maa on turvemaata.
Turve on maatumatonta kasvijätettä ja maatumisasteen edetessä turve muuttuu mustaksi mullaksi. Tämä on tiedetty jo yli 100 vuotta.
Varsinaiseksi multamaaksi nimitetään eloperäistä maata, jossa on 20-40 % eloperäistä ainesta. Kun eloperäinen aines on alle 20 % puhutaan kivennäismaista erittäin runsasmultaisena ja siitä vähemmän runsasmultainen ja multava sekä vähämultainen.
Toiseksi Suomessa ei ole virallista tutkimusta turvepeltojen todellisesta määrästä. Luken arvion mukaan määrä on 270.000 ha. Viljavuustutkimusten maanäytetietojen mukaan luku on 168.000 ha. Jälkimmäisessä tutkitaan joka viides hehtaari alueelta kaikista pelloista.
Kolmanneksi ilmastopäästöt turvemaiden maaperätutkimuksen osalta on vielä pahasti puutteelliset. Näitä tutkimuksia tehdään mm. Ruukin tutkimusasemalla. Eli tutkittua tietoa riittävän pitkältä ajalta ei ole käytettävissä.
Meidän päättäjien pitäisi tehdä ratkaisuja turvepeltojen käytön suhteen tilanteessa, jossa perustiedot ovat täysin hukassa.
Viljelyn kannalta turvemaiden kyky tuottaa nurmisatoa on merkittävästi varmempi kuin kivennäismaiden. Näin kävi mm. 2006 ja 2018 kuivina kesinä, jolloin nautakarjatilojen rehutilanne olisi ollut katastrofaalinen ilman turvemaita.
Monilla tiloilla turvemaiden osuus on niin merkittävä, että erilaisten rajoitusten tullessa käyttöön tilan toiminta pitää lopettaa.
Onko meillä varaa edes keskustella turvemaiden viljelyn lopettamisesta tai edes rajoittamisesta. Alan yrittäjänä voin todeta, että ei ole.
Suomeen ostetaan ruokaa 7 miljardilla ja viedään 2 miljardilla. Taloustilanteemme on jo nyt huono. Nautakarjatilojen alasajo on siis myös kansantalouden kannalta mahdoton asia.
Meillä tulisi maassamme olla enemmänkin huoli siitä, kuka jaksaa viljellä, kuka tuottaa maitoa ja lihaa jatkossa ruoaksi kaikille kuluttajille.
Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalasta lainatakseni:” Suomessa pitää ehdottomasti säilyttää ruoantuotanto” ja siinä turvepellot ovat avainasemassa.
Turvepeltojen nurmirehun kautta nauta jalostaa meille korkealaatuista maitoa ja lihaa. Siihen ei kukaan pysty teollisella toiminnalla.
Jos Luoja olisi tarkoittanut meidät syömään pelkkää kasvisruokaa ja nurmirehua, me olisimme märehtijöitä.
Vähintä mitä yhteiskunta ja päättäjät voivat tehdä, on antaa työrauha maanviljelijöille, todellisille ruoantuottajille.
Hyvää ja antoisaa kesää kaikille lukijoille!
