Suomenmaan haastattelu 8.6.2025: Niin kauan kuin tuotanto otetaan itsestäänselvyytenä, sitä ei arvosteta

Suomenmaan toimittaja kyseli liha-alan asioista. Kerroin näkemykseni. 🐂🇫🇮

Pari otetta tekstistä:

”Ensinnäkin pitäisi palauttaa usko siihen, että märehtijöitä eli lihantuottajia tarvitaan.

Näin toteaa kansanedustaja, itsekin nautakarjaa kotitilallaan Haapavedellä kasvattava Timo Mehtälä.

– Kaikissa näissä asioissa merkitsee se, mikä on valtakunnan tahtotila. Kyllä minä täällä eduskunnassa saan joka tilassa puhua, kuinka tärkeää kotimainen elintarviketuotanto on, keskustan ensimmäisen kauden kansanedustaja kertoo Suomenmaalle.”

”–Ei ole ollenkaan ollut tahtoa tai halua tai hahmotelmaa, että missä määrin kotieläintuotantoa pitäisi Suomessa säilyttää tai edesauttaa. Pikemminkin ympäristöviranomaiset, rahoittajat ja muut ovat lähteneet siitä, että halukkuutta ei säilyttämiseen paljon ole.”

”–Niin kauan kuin tuotanto otetaan itsestäänselvyytenä, sitä ei arvosteta. Mutta kyllä sitten itkettää, kun kotimaista tuotantoa ei ole. Ruotsi on hyvä esimerkki siitä, miten tilanne voi mennä erityisen vaikeaksi.”

Paina tästä, niin pääset lukemaan artikkelin Suomenmaan sivuilta.

Lisää artikkeleita

Yleispolitiikka

Pienyrittäjien ahdinko näkyy Suomen taloudessa

Viime vuodet ovat olleet kotimaisille pienyrittäjille poikkeuksellisen raskaita. Konkurssit ja yritysten lopettamiset ovat nousseet 2000-luvun ennätystasolle.  Pelkästään vuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla lähes 40 000 yritystä

Aluepolitiikka

Oulaskankaan kansalaisaloite yhdisti alueen ihmiset

Eduskunta hylkäsi viime viikolla Oulaskankaan yöpäivystyksen puolesta tehdyn kansalaisaloitteen äänin 95-85. Viimeinen toivo sammui, ja pettymys on syvä.  On paikallaan vielä luoda silmäys poikkeuksellisiin tapahtumiin,