Traktorit työkoneineen jyrisevät taas pelloilla ympäri Suomea. Maanviljelijöiden ja Suomen ruokahuollon kannalta vuoden tärkein aika on alkanut.
Haapavesi on Suomen merkittävimpiä ruoantuotannon alueita. Vuonna 2024 olimme maidontuotannossa sijalla kymmenen ja lihantuotannossa sijalla kahdeksan.
Nämä ovat komeita saavutuksia. Jokainen tuottaja tekee äärettömän arvokasta työtä sen eteen, että suomalaisilla olisi ruokaa pöydässä.
Mutta arvostetaanko tätä riittävästi? Suomessa kotimainen ruoka on nähty jopa itsestäänselvyytenä. Sähköä saa töpselistä ja maitoa kaupasta.
Tämä on vakava harhakuvitelma. Juuri nyt se valkenee yhä useammalle, kun kauppojen jauhelihahyllyt ammottavat tyhjyyttään.
Taustalla on pitkä kehityskulku, jossa tilojen kannattavuus on heikentynyt, riskit ovat kasvaneet, vaatimukset lisääntyneet ja rahoitusten saanti vaikeutunut. Uusien yrittäjien saaminen alalle ei ole itsestäänselvyys.
Ei ole siis yllättävää, että lypsylehmien määrä on vähentynyt 170 000 kpl viimeisen 30 vuoden aikana. Tämä vaikuttaa merkittävästi lihantuotantoon, koska maitotiloilla syntyy 80 % lihaksi kasvatettavista valikoista.
Lihaomavaraisuus on tippumassa 80 %:sta 69 %:iin vuoteen 2030 mennessä. Ruotsissa lihaomavaraisuus tippui 30 %:iin ennen kuin herättiin tukemaan kotimaista tuotantoa jopa kaupan toimesta. Kovasta työstä huolimatta Ruotsin omavaraisuus on noussut vain 49 %:iin.
Jos nykymeno jatkuu, olemme varsin pian täysin riippuvaisia ulkomaisesta ruoasta. Tätäkö haluamme? Tätäkö suomalainen kauppa haluaa?
Ratkaisuja tilanteeseen on. Merkittävin vaikutusvalta on EU:lla. Ensimmäiseksi pitäisi tehdä se muutos, että maataloustukea aletaan kohdentaa ruokaa tuottaville tiloille.
Nykyisin tukea maksetaan peltoalan mukaan. Maisemanhoitotyötä tekevät tila saa siis saman hehtaarituen kuin viljan tai rehun korjaava tila. Tämä ei ole oikein, koska kustannukset ruokaa tuottavalla tilalla ovat merkittävästi suuremmat.
Myös Suomen hallitus voi vaikuttaa. Viime kaudella hallitus poisti maatalouden tuotantorakennusten kiinteistöveron väliaikaisesti, pääomitti Makeraa, laski maatalouden sähköveron EU:n minimitasolle ja teki 300 miljoonan euron kriisipaketin maatiloille.
Nämä eivät olleet ihmeitä tekeviä asioita, mutta auttoivat yhtä kaikki. Istuva hallitus ei toistaiseksi ole tehnyt oikeastaan mitään. Saavutukset ovat kauniissa hallitusohjelman kirjauksissa, ei niinkään teoissa.
Hiljattain kehysriihessä hallitus osoitti rahoitusta ilmastotoimiin, luontotyyppi- ja ekosysteemitiedon menetelmien kehittämiseen, mutta ei euroakaan ruoantuottajille.
Kaikkein tärkeintä olisi saada kotimainen ruokamarkkina kuntoon. Esimerkiksi Ruotsissa lihantuottaja saa myymästään lihakilosta euron enemmän kuin suomalainen kollegansa. Ero on aivan uskomattoman suuri.
Toistaiseksi en ole nähnyt maan hallituksen antavan kaupan suuntaan minkäänlaista painetta tilanteen korjaamiseksi.
Uhkakuvista huolimatta toivotan jokaiselle alueemme tuottajalle tarmoa ja onnistumisia toukotöihin sekä suosiollisia säitä. “Hän säät ja ilmat säätää ja viljan vartuttaa.” Se asia ei ole muuttunut vuosisatojen aikana.
