ajankohtaista

Oulaskankaan yöpäivystys voidaan vielä pelastaa

Viime vuoden lopulla toivo kuoli. Eduskunta päätti vain muutaman äänen erolla lakkauttaa Oulaskankaan sairaalan perusterveydenhuollon yöpäivystyksen. Asian ratkaisivat käytännössä alueemme perussuomalaiset ja kokoomuslaiset kansanedustajat.  Alkuvuonna toivo heräsi henkiin, kun yöpäivystyksen puolesta tehty kansalaisaloite keräsi hetkessä vaadittavat 50 000 allekirjoitusta. Hyväksymällä aloitteen eduskunta voi muuttaa lain, jolla Oulaskankaan yöpäivystys lakkautettiin. Kansalaisaloite

Lue lisää

Ruoan alku on toukotöissä

Traktorit työkoneineen jyrisevät taas pelloilla ympäri Suomea. Maanviljelijöiden ja Suomen ruokahuollon kannalta vuoden tärkein aika on alkanut. Haapavesi on Suomen merkittävimpiä ruoantuotannon alueita. Vuonna 2024 olimme maidontuotannossa sijalla kymmenen ja lihantuotannossa sijalla kahdeksan.  Nämä ovat komeita saavutuksia. Jokainen tuottaja tekee äärettömän arvokasta työtä sen eteen, että suomalaisilla olisi ruokaa pöydässä. 

Lue lisää

Yksi käsi antaa ja toinen ottaa – näinkö talous pelastuu?

Suomen hallitus on nyt istunut kaksi vuotta. Mitä olemme oppineet historiamme oikeistolaisimman hallituksen tekemisistä? Puoliväliriihessä halllitus tarkasteli taivaltaan ja suunnitteli samalla tulevien vuosien taloutta.  Heti kärkeen pitää mainita hyvät asiat: Tuikitärkeä Ylivieskan ylikulkusilta sai lopulta rahoituksen – enkä usko, että päätöstä enää perutaan.  Lisäksi hallitus päätti keventää palkansaajien sekä yrittäjien

Lue lisää

Ilman talouskasvua seuraava hallitus on pulassa

Kun hallitus aloitti kaksi vuotta sitten työnsä, sen tärkein tavoite oli lopettaa Suomen velkaantuminen. Se oli hyvä tavoite. Hallitusohjelmaan kirjattiin kovat menoleikkaukset hyvinvointialueille, sosiaaliturvaan ja hallintoon. Tavoitteeksi asetettiin 100 000 uutta työllistä ja talouskasvun vauhdittaminen. Hallitus ryhtyi toteuttamaan leikkauksiaan ripeästi. Vuosi sitten vauhtia vielä lisättiin: tehtiin lisäsäästöjä ja korotettiin arvonlisäveroa

Lue lisää

Luottamusta rakennettava yhdessä – myös vaalien jälkeen

Takana on historiallinen vaalisunnuntai. Kunta- ja aluevaalit järjestettiin Suomessa ensimmäistä kertaa yhtä aikaa.  Keskustan kannalta vaalipäivä oli myönteinen. Suomen värikartta palasi keskustan vihreäksi. Kuntavaaleissa Keskusta sai 178 paikkaa lisää, ja aluevaaleissakin tehtiin vahva tulos – seitsemän lisäpaikkaa ympäri maan.  Ihmisten luottamus Keskustaan on palaamassa pitkän korpivaelluksen jälkeen, vaikka huippuvuosiin on

Lue lisää

Ystävä vai vihollinen – onko se näin?

Kunta- ja aluevaalit ovat täällä. Vaalit ovat yhteiskuntamme kulmakivi, eikä äänestämisen tärkeyttä voi kylliksi korostaa. Vaikka jokaisen valta äänestyskopilla on yhtä suuri, yhä harvempi valitettavasti käyttää oikeuttaan. Vielä vuoden 1980 kunnallisvaaleissa 78,1 % äänesti. Sen jälkeen äänestysprosentti on ollut laskussa, ja viime vaaleissa 2021 saavutettiin pohjalukema, vain 55,1 %.  Miksi

Lue lisää

Sinua saattaa kiinnostaa seuraavat