Suomi tunnetaan maana, jossa sääntelyyn suhtaudutaan kirjaimellisesti. Varsinkin yrittäjät tuntevat tämän nahoissaan.
Säännöt ja sääntely ovat tietysti välttämättömiä. Mutta helposti käy niin, että niitä syntyy liikaa. Ajoittain sääntelyä on haluttu purkaa, kuten Sipilän kaudella.
Myös Orpon hallitus aikoi purkaa normeja ja vauhdittaa luvituksia. Erinomaisia tavoitteita, mutta hyvät kirjaukset ovat yksi kerrallaan kaatuneet.
Hyvänä esimerkkinä on aluehallintouudistus, jossa perustetaan uusi Lupa- ja valvontavirasto. Tarkoituksena on nopeuttaa ja sujuvoittaa luvitusta.
Pieleen menee, kun uuden viraston sisään perustetaan niin kutsuttu “yleisen edun valvontayksikkö”. Syntyy siis tilanne, jossa virasto ensin myöntää luvan ja sitten sen sisällä toimiva toinen yksikkö valittaa viraston omasta päätöksestä.
Tämä ei vastaa hyvää hallintoa, eikä taatusti nopeuta luvitusta. Annetun päätöksen tulee olla sellainen, että siihen ei enää sama virasto puutu. Valitukset käsiteltäköön hallinto-oikeudessa.
Sekin pitää huomioida, että pelkkä yleisen edun valvontayksikön valitusoikeuden olemassaolo voi vaikuttaa lupapäätökseen jo käsittelyvaiheessa niin, että se ohjaa päätöstä tiettyyn suuntaan.
Monesti vedotaan siihen, että EU vaatii. EU-sääntely on kuitenkin sama kaikille. Niin vain esimerkiksi Italiassa viranomaisen pitää tehdä ympäristölupapäätös kuuden kuukauden sisällä hakemuksen jättämisestä. Espanjassa päätökset tehdään maakuntatasolla, jopa kolmessa kuukaudessa. Suomessa prosessi voi kestää 10 vuotta.
Toinen ajankohtainen esimerkki on tuore laki, joka lisää merkittävästi byrokratiaa ja kustannuksia yrityksissä, jotka valmistavat tai käyttävät biokaasua- tai nesteitä sekä biomassaa.
Aikaisemmin kooltaan yli 20 megawatin laitokset, jotka ovat tuottaneet sähköä, lämpöä tai jäähdytystä, ovat joutuneet todentamaan käyttämänsä polttoaineen olevan ympäristöllisesti kestävää.
Jatkossa raja tippuu 7,5 megawattiin. Niinpä esimerkiksi sahat, joilla on oma lämpölaitos, joutuvat todentamaan, että ne käyttävät kestävästi tuotettua polttoainetta. Ja kun polttoaine on sahalta tulevaa haketta, kuorta ja purua, niin eihän siinä järkeä ole. Kustannuksia ja paperisotaa kyllä syntyy.
Yhtä järjetöntä on se, kun hallitus päätti, että myös maatilatason biokaasulaitokset joutuvat todentamaan sen itsestäänselvyyden, että ne käyttävät karjanlantaa ja rehujätteitä. Tämä maksaa erittäin paljon, ja on suoraan vastoin hallituksen omaa ohjelmaa.
Monesti tulee mieleen 1500-luvulla eläneen ruotsalaisen oppineen Olaus Petrin tuomarinohjeen periaate: ”Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei voi olla lakikaan.”
Näin vain on monta kertaa Suomessa.
Kaikesta huolimatta hyvää keskikesän juhlaa kaikille lukijoille!
